Demokratian kehitys ja poliittinen radikalismi.

Vaikkei Suomessa 1900-luvun alkupuolella(-1938) vieraita valtoja vastaan sodittukaan, maassamme oli kaikkea muuta kuin rauhaisaa.

Suomi itsenäistyi Venäjästä 1917, jolloin itsenäisyysjulistukseen kirjattiin, että Suomesta on oleva tuleman itsenäinen tasavalta. Demokratia. Siltikin oikeisto eli porvarit eli ns. "valkoiset" tahtoivat Suomeen vaalikuninkaan. Vuonna 1918 kaikki olikin jo valmista kruununjalokiviä ja vastaanottoseremoniaa myöten, mutta saksalainen prinssi, joka oli valittu Suomen kuninkaaksi, luopuikin kruunusta. Tämän jälkeen päätettiin, että Suomen johtoon valitaankin presidentti.

Suomi oli kuitenkin vielä kaukana demokratiasta ja tasa-arvosta, joita vaatinut punainen työväenluokka, joka oli kärsinyt eniten maailmansodan jälkeisestä puutteesta ja nälästä, ajautuivatkin sotaan 1918 valkoista porvaristoa vastaan, joka pelkäsi, että Suomi liitettäisiin Neuvosto-Venäjään, mikäli vasemmisto pääsisi valtaan. Valkoinen armeija peittosi hajanaiset punaiset joukot noin puolessa vuodessa valloittaessaan Helsingin takaisin, 36 tuhatta kuollutta myöhemmin.

Sisällisodan jälkeisten monarkiasekoiluiden jälkeen enemmistön eduskunnassa saaneen SDPn johdolla Suomeen säädettiin tasavaltainen hallitusmuoto 1919, josta lähtien Suomessa on ollut presidentti.

Demokratia kuitenkin rajoittui toiseen maailmansotaan asti siten, että tärkeissä viroissa oli vain valkoisten edustajia. Syvä epäluulo eli yhä esimerkiksi monilla työpaikoilla, joissa työväki oli ollut sodassa punaisten ja työnantajat valkoisten puolella. Vaikka kommunistien toiminta oli kielletty, he jatkoivat toimintaansa peitejärjestöjen kautta. Kommunistit järjestivät paljon lakkoja edistääkseen työväen kulkua uuden vallankumouksen tielle, vaikkei sellaiseen ollutkaan todellisuudessa koskaan rahkeita. Lakoilla pyrittiin myös luonnollisesti parantamaan työväen elinoloja.

Stalin julisti 1928, että länsimaiden kommunistien tulisi kiihdyttää luokkataistelua ja myös Suomen punaparrat tekivät työtä käskettyä. SKP:n radikaali nuorisoliike järjesti pilkkakiertueen porvareiden sydänseudulle, Etelä-Pohjanmaalle. Kiertue päättyi Lapualle 1929, kun heidän pilkkanäytelmänsä yleisöstä nousseet nuoret repivät punaiset paidat heidän yltään. Pian tämän jälkeen kommunismin vastustajat järjestäytyivät Vihtori Kosolan johdolla Lapuan Liikkeeksi, joka alkoi 1930 vainoamaan kommunisteiksi tiedettyjä tai epäiltyjä henkilöitä. Kommunistien kirjapainoja ja muita tukikohtia hävitettiin. Vasemmistolaisia politikkoja painostettiin eroamaan.

Lapuan liike ajoi kommunismin laittomaksi tekemistä, ja halusi porvarillisen presidentin. Liike järjesti 1930 12000 hengen marssin Helsingissä. He saivat painostettua vallanpitäjät tahtoonsa, lähinnä siksi etteivät he halunneet tilanteen puhkeavan väkivaltaiseksi vallankumoukseksi. Liike ei kuitenkaan lopettanut tähän, vaan alkoi vainoamaan myös SDPn edustajia ja maltillisia porvareita.

 Lapuan Liike loppui Mäntsälässä 1932, kun Liikkeen edustajat hyökkäsivät maltillisen SDPn kokoukseen tappelemaan. Presidentti Svinhufvud sai vallankumousta suunnitelleet Lapualaiset luopumaan aikeistaan radiopuheellaan. Noihin aikaan presidenteillä oli muutenkin huomattavasti enemmän valtaa kuin nykyisellä ulkopolitiikan hymyilevällä kasvolla.

Lapuan Liikkeen tilalle perustettiin Isänmaallinen Kansanliike (IKL), joka ihaili avoimesti Euroopan fasistijohtajia, kuten Hitleriä ja Mussoliniä sekä heidän puolueidensa toimintaa. Kansan mielipide oli kuitenkin jo kääntynyt fasisteja ja äärioikeistoa vastaan, ja lakeja säädettiinkin tilanteen säilyttämiseksi rauhanomaisena. Ääriliikkeiden symbolit kiellettiin, samoin kuin sotilaallisesti järjestäytyneiden organisaatioiden perustaminen.

Näiden ääriliikkeiden toiminta johti tavallaan siihen, että maltillinen oikeisto ja vasemmisto lähtivät yhteistyöhön.

Radikaalien riehuessa maltillinen oikeisto ja vasemmisto olivat alkaneet eduskunnassa yhteistyössä tasoittamaan Suomen elintasoeroja. Kun yleinen elintaso nousi, lähti maastamme rakentumaan eheämpi ja demokraattinen Suomi.

--Pohdintaa:

Itsenäistymistä seuraava ajanjakso on hyvinkin mittava sekamelska erinäisia aatteita, diplomatiaa ja viuhuvia nyrkkejä. Ihmiset kummallakin puolella selvästikin pelkäsivät jonkinlaista epävakautta valtakunnassa, ja pyrkivät arvatenkin sellaista torjumaan taistelemalla vastanäkemystä vastaan. Paljon näkyy myös se, kuinka nuoren Suomen kansa ja päättäjät myötäilevät Euroopan tilannetta, ja vaihtavat aina puolta sitä mukaa kun tasapaino järkkyy. Kuka nyt haluaisi olla häviäjän puolella. Ihmiset ovat olleet kyllästyneitä epäoikeudenmukaisuuteen ja pelkoon epävakaudesta, ja siksi on oltu valmiita katsomaan radikaalejakin keinoja sormien läpi, mikäli tarkoitus on ollut oikea. Loppujen lopuksi ääripäiden taistelu johti hyvinkin matemaattiseen tulokseen, eli hyvinkin suvaitsevaiseen oikeiston ja vasemmiston keskiseuduilla kulkevaan politiikkaan. Radikaaleja löytyi vielä toki yhä Suomesta toisenkin maailmansodan jälkeen, niin kommunistien kuin fasistienkin puolelta, mutta suuria radikaaliliikkeitä ei ole Suomessa kuitenkaan Talvisodan jälkeen näkynyt. Nykyajan Lapuan Liike on varmaankin Hommafoorum internetissä, tuo keskustelupalsta fasistisia aatteita salaa nimimerkin takaa kannattaville.

Pidämme Matin kanssa suuressa arvossa sitä, kuinka ihmiset nousevat barrikaadeille kun heidän oikeuksiaan poljetaan tai heidän maansa itsenäisyys on uhattuna, mutta turhaa väkivaltaa ja epämiellyttäviä pakko-roadtrippejä itänaapurin tontille emme hyväksy.

Lopuksi vielä hieman populaarimusiikkia 70-luvulta, kun oli erittäin muodikasta kannattaa kommunismia, oli tosi "cool" olla radikaali.        -Arttu / Matti

http://youtube.com/watch?v=L_woJ2YgpTg

Lähteet: Kirja, mieli.