Suomen ja Venäjän keisarin suhteet vuosina 1809-1917

Suomi liittyi Venäjän keisarikuntaan vuonna 1809, kun Venäjä kukisti Suomen Suomen sodassa, jota käytiin vuosina 1808-1809. Häviönsä johdosta Venäjä nielaisi Suomen kitusiinsa, ja Suomea alettiin kutsua Suomen suuriruhtinaskunnaksi (tai myös suuriruhtinaanmaaksi). Venäjä alkoi tämän jälkeen puuttua kovalla kädellä Suomen asioihin: vallankahvoista nyki Venäjän keisari, ja Suomeen tuli paljon uudistuksia.

Suomen ja Venäjän keisarin välit olivat alussa melko hyvät. Suomessa oli tuohon aikaan (vuonna 1809) voimassa säätyjako, ja kaikki säädyt olivat tiukasti Venäjää vastaan. Kuitenkin Venäjän silloinen keisari, Aleksanteri I, saapui Suomeen rauhoittamaan tilannetta Porvooseen valtiopäiville. Aleksanteri vakuutteli suomalaisille, että Suomi saisi sisäisen itsehallinnon, autonomian, ja että Ruotsin vallan aikaiset perustuslait pysyisivät voimassa. Aleksanteri kohteli Suomea vallan leppoisasti ja hyväsydämellisesti: aatelistoa ajatellen hän perusti Suomeen oman keskushallinnon ja toi maahan uusia virkoja, papistolle hän säilytti luterilaisen uskonnon, porvaristolle hän antoi luvan jatkaa kauppayhteyksiä Tukholmaan ja talonpoikia hän ajatteli armeijan lopettaessaan. Näiden uudistuksien myötä suomalaiset pysyivät tyytyväisinä Venäjään.

Näistä uudistuksista suomalaiset olivat tyytyväisiä, mutta samalla niistä hyötyi paljon myös Venäjä. Venäjä sai niiden myötä pidettyä suomalaiset tyytyväisinä ja kiristettyä samalla otettaan Suomesta. No, Venäjä sai mitä toivoikin, ja suomalaiset olivat kuin hunajaa Venäjän käsissä. "Suomi on korotettu kansakuntien joukkoon." Suomen ja Venäjän välit olivat varsin mallikkaat.

Suomessa alkoi 1800-luvun keskivaiheilla vaikuttaa nationalismi, ja omaa kulttuuria sekä oman kielen merkitystä alettiin korostamaan. Syntyi suomalaisuusaate, fennomania, jonka jäsenet, eli enimmäkseen suomalainen sivistyneistö, olivat kiinnostuneita Suomen historiasta ja kansallisesta kulttuurista. Autonomia vielä lisäsi tätä nationalismin suosiota. Fennomanian synty alkoi kiristää Venäjän pantaa.

Fennomanian herättyä suomalaiset alkoivat kirjoittaa paljon kirjoja suomalaisuudesta. Tämän huomattuaan Nikolai I ryhtyi toimiin: hän alkoi tiukentaa sensuuria Suomessa niin, että Suomi-aiheisia kirjoja ei saataisi enää julkaista niin paljon. Nikolai I myös määräsi hopearuplan ainoaksi käyväksi maksuvälineeksi, ja puuttui Suomen valtiopäiviin ilman pyyntöä. Tämä kaikki herätti ärsytystä suomalaisissa, ja he alkoivat kääntyä keisaria vastaan.

Nikolai I jälkeen vallansaappaisiin astui Aleksanteri II. Tuolloin Suomessa oli hyvin köyhät ajat ja nälänhätä oli kova. Huonojen vuosien jälkeen maaseudulla tapahtui uudistuksia: uusia innovaatioita tuli käyttöön, ja viljan tuottamisesta siirryttiin karjatalouteen. Aleksanteri II myös alkoi tehdä Suomessa poliittisia uudistuksia: valtiopäivät alettiin kutsua koolle säännöllisesti, vuodesta 1800 alkaen.

Yleisesti Aleksanteri toisen valta-ajalla oltiin tyytyväisiä. Hän auttoi Suomea ylös ahdingosta ja suomalaisten olot paranivatkin. Suomalaiset saivat enemmän valtaoikeuksia paikallisissa asioissa, talous alkoi kohentua, ja teollistuminen oli alkamaisillaan. Suomi oli nousemassa jaloilleen puusta pudottuaan.

Venäjän suhtautuminen Suomeen ja sen autonomiaan muuttui kertaheitolla 1800-luvun lopulla (1890-luvulla), kun Venäjän kansainvälinen asema alkoi heiketä. Venäjän keisari koki, että hänen valtansa Suomessa on heikentynyt. Tämän myötä keisari Aleksanteri III pisti venäläistämistoimet aluilleen Suomessa kenraalikuvernööri Bobrikovin toiveesta.

Poliittisesti Suomi pyrittiin pitämään huomaamattomana ja mahdolliset erimielisyydet oli yritetty välttää etukäteen ja kriisinaikoina korostettiin velvollisuutta olla uskollisia Venäjän tsaarille. Kuiteinkin Suomalaisten kannalta ongelmallisiksi kehittyi moni poliittinen(kin) asia 1800 -luvun lopulla. Tällöin Suomi joutui venäläiskansallisen lehdistön kritiikin kohteeksi ja nosti Suomen julkiseen huomioon Venäjällä. Venäjä suurvaltana joutui myös kiinnittämään huomiota sotalaitokseensa, taloudellisen uudenaikaistumiseensa ja se vaati lujempaa ja yhtenäisempää hallintoa koko valtakunnan alueella näinä teknisten kehitysten ja suurvaltojen kilpailujen aikoina.

Suomessa ongelmaksi muodostui juuri sen oman päätäntä oikeudellisista vallasta, kun oli kyse lainsäädännöllisistä asioista. Suomi näki itsensä enemmänkin erillisenä valtiona, liitossa Venäjän kanssa, kun taas Venäjä näki sen osaksi omaa valtakuntaansa.

Venäläistämistoimissa kiellettiin fennomanian toimet suomalaisuuden levittämisessä, esim. lehdissä ja kirjoissa. Sensuuri siis oli kovaa. Suomen kieli syrjäytettiin virallisen kielen asemasta, ja tilalle otettiin venäjä.

Suomessa venäläistämistoimia ei kaikki katsonut hyvällä. Kansalaiset olivat vastaan venäläistämistoimia, ja halusivat säilyttää suomenkielen aseman virallisena kielenä, ja halusivat myös että Suomi saisi itse päättää omista asioistaan. Tuolloin keisarin ja suomalaisten välit olivat kylmät.

Suomalaiset taistelivat kiivaasti venäläisyyttä vastaan. Taide olikin yksi kansallismielen kohotuskeino. Esimerkiksi Jean Sibeliuksen Finlandia-hymni oli yksi suomalaisuuden maineen nostattajista. Suomi yritti pyristellä irti Venäjän hampaista ja sekös ärsytti Venäjän keisaria.

Kun Japani vuonna 1905 kukisti Venäjän sodassa, paljastui Venäjän tekninen jälkeenjääneisyys. Tämä puolestaan aiheutti suurta tyytymättömyyttä ja lakkoja keisaria vastaan. Venäjällä alkoi puhjeta sisäisiä ongelmia. Suomessa alettiin nähdä valoa tunnelin päässä, kun keisaria vastaan aloitetun lakkoaallon myötä Venäjä lopetti venäläistämistoimet Suomessa vuonna 1905. Tapahtumasarjan myötä Suomeen perustetaan eduskunta vuonna 1906, ja tällöin suomalaiset saivat taas oikeuden vaikuttaa oman maansa asioihin. Venäjän valta Suomessa siis heikkeni.

Tsaari Nikolai II kuitenkin vielä kertaalleen alkoi kaventaa Suomen autonomiaa, kun oli saanut keskitettyä vallan takaisin itselleen vuonna 1908. Lainsäädäntövaltaa kavennettiin, Venäjän viranomaisen valtaa Suomessa lisättiin, ja voimaan saatettiin vielä yhdenvertaisuuslakikin, joka vielä lisäsi venäläisten valtaa Suomessa. Suomalaiset olivat tästä hiiltyneitä.

Vuonna 1914 syttyi ensimmäinen maailmansota ja venäläistämistoimet Suomessa loppuivat kuin seinään. Venäjän huono asema johtui sen jälkeenjääneisyydestä sekä sotavaikeuksista, joten Nikolai II syrjäytettiin valtaistuimelta. Bolsevikkien noustua valtaan Suomi haki itsenäisyyttä. Ja tästäkös suomalaiset olivat onnellisia. Suomi saatiin omaksi maaksi, eikä enää tarvinnut olla keisarin potkupallona.

Yleisesti voisi sanoa, että Venäjän keisarin ja Suomen suhteet ovat olleet melko vaihtelevat. Alussa oltiin oikein hyvää pataa, mutta sitten venäläisten huomasivat suomalaisten olevan sitkeitä ihmisiä, ja sitten kiristivät valtaansa.

LÄHTEET:

FORUM 4, Suomen historian käännekohtia, Antti Kohi, Hannele Palo, Kimmo Päivärinta ja Vesa Vihervä. Otavan kirjapaino, 2006.

SUOMEN HISTORIA 6, Weilin+Göös Espoo, 1987.

http://www.eskoff.net/keisarit.htm

Tekijät: Heikki Kupiainen ja Antti Heikkinen