torstai 17. toukokuuta 2012

Suomalainen populaarimusiikki 1970-luvulla

1970-luvun alkupuolella suomalainen populaarimusiikki oli yhä osittain käännönkukkasten kulta-aikaa, kun amerikkalaisia rock-kappaleita käännettiin suomen kielelle. Kuitenkin 70-luvun aikana kotimainen rock alkoi etsiä omaa identiteettiään ja paikkaansa musiikkikulttuurissa.

70-luvulla suomalainen populaarimusiikki koostui useista pienemmistä genreistä. Nämä genret saivat alkunsa kun 60-luvulta seuraavalle vuosikymmenelle siirryttäessä rock-musiikki jakautui moneksi eri tyylisuunnaksi. 70-luvulla alkunsa saivat esimerkiksi suomalaiskansallinen rock, disco ja punk.

Suomi-rock kehittyi, kun musiikissa ei enää tyydytty käännöskappaleisiin, vaan sanoituksiin alettiin kiinnittää yhä ennemmän huomiota. Suomalainen rock omaksui myös piirteitä, jotka erottivat sen amerikkalaisesta rockista. Suomalainen melankolisuus alkoi näkyä myös rockissa ja suomen kielen ääntämys toi kappaleisiin uutta rytmiä ja erilaisia melodioita. Kappaleissa siirryttiin myös yhä enemmän kuvaamaan tunteita ja henkilökohtaisia tilanteita. Suomalaisia sanoituksistaan tunnettuja ja arvostettuja artisteja ovat mm. Juice Leskinen ja Mikko alatalo. Mikko Alatalo - Rikoo on riskillä ruma, Juice Leskinen - Musta aurinko nousee

Yksi ensimmäisistä varsinaisista suomirock-yhtyeistä oli Hurriganes. Yhtyeen tyyli oli yhä lähellä klassista rock-musiikkia ja yhtye esiintyikin englanniksi, mutta se pääsi silti nauttimaan suurta suosiota suomalaisyleisön joukossa. Hurriganes - Roadrunner (Tavastia 1974)

Suomeen rantautuessa täysin uusia rockin tyylilajeja nousi myös uudet yhtyeet pinnalle. Progressiivisen rockin myötä yleisön tietoisuuteen tulivat mm. Wigwam ja Tasavallan Presidentti. Molemmat yhtyeet perustettiin vuonna 1969 ja ne olivatkin kilpailuasemassa vastakkain. Nämä kaksi yhtyettä aloittivat suomessa ensimmäisen progressiivisen rockin aallon ja ovat olleet merkittäviä vaikuttajia suomalaisen populaarimusiikin historiassa. Wigwam - Luulosairas, Tasavallan Presidentti - Ramblin' (Tukholma 1974)

Rock-musiikissa yleistyi myös psykedeelinen rock. Siinä musiikin kautta haettiin toisia ulottuvuuksia ja ihmeellisiä tunnetiloja. Psykedeeliseen rockiin liittyi olellisesti nuorten suosima hippiliike, joka julisti rauhaa ja rakkautta. Suomalaisista yhtyeistä esimerkiksi Kingston Wall otti vaikutteita kyseisestä genrestä. Kingston Wall - With My Mind

Kolmas suomessa nopeasti kiinnostusta herättänyt tyylilaji oli punk. Pinnalle nousivat Pelle Miljoona, Eppu Normaali ja Hassisen Kone. Suomalainen punk-musiikki oli energistä ja kantaaottavaa. Aivan samanlaista hysteriaa suomalaiset punk-yhtyeet eivät kuitenkaan saaneet aikaan kuin kollegansa ulkomailla. Pelle Miljoona - Juokse villi lapsi, Eppu Normaali - Rääväsuita ei haluta Suomeen, Hassisen Kone - Jurot nuorisojulkkikset

70-luvulla syntyi myös tyylilaji, jonka vaikutukset voi kuulla yhä yllättävän monissa kappaleissa. Disco oli aluksi yökerhojen tanssimusiikkia, mutta se levisi nopeasti yleiseksi suosion kohteeksi. Disco-musiikille tyypillistä oli elektroniset soittimet ja rumpukone, joista jälkimmäistä kuulee vieläkin yleisesti. Siinä missä rock- ja punk-musiikki oli meluista ja hieman vakavaa, oli disco taas iloista ja kepeää.

1970-luku oli kokonaisuudessaan suomalaisen musiikin nousukautta. Musiikkia myytiin ennätysmäärät, mikä johtui C-kasetin yleistymisestä. Suomalaiset innostuivat tekemään omaa musiikkiaan ja luomaan itselleen aivan omanlaisen tyylinsä. Osa 70-luvun yhtyeistä ja artisteista ovat vieläkin pinnalla ja arvostettuja.

Lähteet: 1, 2, 3

Tehnyt: Alli Siironen ja Aleksi Heinonen HI4

7 kommenttia:

  1. Kiva ja helppotajuinen teksti. Esimerkkikappaleet havainnollisti hyvin käsiteltävää asiaa.

    VastaaPoista
  2. Todella helppolukuinen, selkeä ja tietoa antava teksti. Ei turhaa tietoa, vaan kattavaa ja hyviä esimerkkejä bändeistä!

    VastaaPoista
  3. Niin hyvää tekstiä. Napakka ja ytimekäs.

    VastaaPoista
  4. Saa selvää ja paljon asiaa. Ja vielä lisäksi musiikkinäytteet jotka tukevat tekstiä ja kokonaisuutta hyvin.

    VastaaPoista
  5. Selkeää tekstiä, todella havainnollistavat näytteet. Antaa tietoa :)

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvää ja selkeää tekstiä, jota on kiva lukea :) Tykkäsin kun on paljon näytteitä!

    VastaaPoista
  7. Hyvin koottu kokonaisuus, hyvin tietoa, kiva lukea, mukavat näytteet!!

    VastaaPoista