torstai 24. toukokuuta 2012

Rap-musiikki Suomessa

Rap sai alkunsa afroamerikkalaisten ja latinalaisamerikkalaisten keskuudessa syntynyt populaarimusiikin tyyli, joka on kehittynyt soulin ja funkin pohjalta. Tyylisuunnan tuntomerkkejä ovat mm. loppusoinnullinen ja rytminen puhelu.

Rap-musiikkia on tehty Suomessa jo 1980-luvun alussa, mutta se nousi tunnetuksi ilmiöksi vasta noin kymmenen vuotta sitten. Alussa rap-musiikki oli ns. huumoriräppiä, esim. Pääkköset - Eläinrääkkäystä ja 1990-luvulla Fintelligens toi suomiräpin pinnalle. 2000-luvun suomalainen rap-musiikki ja sen asenne oli lähempänä yhdysvaltalaista rap-kulttuuria. Rap kuvaa pienempien yhteisöjen yhtenäisyyttä ennemmin kuin koko Suomea ja suomalaisuutta.

Nykypäivinä rap-artistit julkaisevat musiikkia omakustanteisena tai pienten itsenäisten levy-yhtiöiden kautta, koska suuret yhtiöt pettyivät rap-musiikin menestykseen. Esimerkiksi Don Johnson Big Band julkaisi vuonna 2000 esikoisalbuminsa Support de Microphones, joka nousi yhdeksi Suomen myydyimmistä omakustanteisista albumeista.

Aikaisemmin suomalaiset rap-artistit tekivät enemmän kotimaista musiikkia, mutta nykyään myös englanninkieliset lyriikat ovat suosittuja. Esim. Redrama räppää englanniksi. Biisien aiheet ovat usein puhuttelevia, mutta jotkut nykypäivien artistit ovat pilanneet suomiräpin mainetta riimittelemällä hävyttömyyksiä. Pysyykö esim. Petri Nygårdin tuotanto huumoriräpin puolella..? Vertaa esim. Paleface

Helsingin Nosturissa järjestetään vuosittain Rapin SM-tapahtuma, jossa vähemmän tunnetut artistit ottavat mittaa toisistaan battle-tyyliin. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2002. Tämän vuoden kisat järjestetään marraskuussa. Toinen tunnettu saman genren tapahtuma, Pipefest järjestetään heinäkuun lopulla.

Suomi ja suomalaisuus, kuten muutkin asiat, jakavat mielipiteitä, joita osa rap-artisteista tuovat esille lyriikoissaan. Useimmiten rap-musiikissa tuodaan juuri epäkohtia esille positiivisten asioiden sijaan. Kuuntele biisi: Juno - Matkamies

Lähteet: Wikipedia , Palefacen kirja Rappiotaidetta.

Mirna ja Petra L. 11B, MU02

16 kommenttia:

  1. Tekstissä on hyvin laitettu esiin linkkejä esim. Pipefestin sivuille yms! Mun mielestä sopivan pitkä blogiteksti, koska kerrotte kaiken tarpeellisen tiedon. Hienoo myös että ootte ottaneet tietoa Palefacen kirjasta!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Oli kiva blogiteksti ja kuulin ensimmäistä kertaa osan noista jutuista. Linkit oli kiva lisä ja pääsi vertailemaan itse artisteja. Kiva lisä toi Palefacen kirja, ei oo kaikki vaan wikipediasta. Tekstissä tulee ilmi hyvin rap-musiikin menestys eri vuosikymmenillä mikä on hyvä.

    VastaaPoista
  4. Onko rap -musiikilla pystytty vaikuttamaan piiseissä tuotuihin epäkohtiin? -Marjo

    VastaaPoista
  5. Teksti on hyvä mittainen ja tietoa siinä on tarpeeksi. Artistien vertailu oikein hyvä idea. Kaiken kaikkiaan oikein eheä teksti.

    VastaaPoista
  6. Tätä blogitekstiä oli kiva lukea! Asiat oli tuotu esiin ymmärrettävästi ja ennen kaikkea kiinnostavasti. Oon Camillan kanssa samaa mieltä että esim. linkki Pipefestin sivuille oli hyvä juttu, jotain erilaista kuin muilla, hyvähyvä! Tosi hieno juttu oli myös se että olitte käyttänyt lähteenä Palefacen kirjaa.

    Marjon kysymykseen vielä semmonen kommentti, että biisit saa varmasti ihmiset ajattelemaan niissä esillenostettuja epäkohtia, mutta se että oikeasti asiaan lähdettäisiin vaikuttamaan on harvinaisempaa. Harmi!

    VastaaPoista
  7. Suomalaisesta rap-musiikista tulee helposti mieleen juuri Petri Nygård ja Cheek. Niiden sanoituksissa ei niinkään tunnuta ottavan kantaa epäkohtiin vaan sanat ovat aika tyhjänpäiväisiä. Paleface on taas täysi vastakohta ja sen lyriikat saavat varmasti ihmiset ajattelemaan, niinkuin Iina sanoi.

    VastaaPoista
  8. Hyvä teksti, itse sain ainakin uutta tietoa. Minustakin toitte vertailemalla hyvin esille sen, miten erilaisia suomalaisia rap-artisteja on olemassa.

    VastaaPoista
  9. Uutta tietoa oli kivasti ja hyvä että esiin tuotiin juurikin erilaisia rap-artisteja! Ja toi kirja lähteenä oli hyvä juttu :)

    VastaaPoista
  10. Olipa kiva lukea suomalaisen rapin vaiheista! Hyvä juttu, kun käytitte lähteenä myös kirjaa eikä pelkästään vain nettiä. Musiikkinäytteet tekivät tekstistä huomattavasti mielenkiintoisemman lukea! :)

    VastaaPoista
  11. Hieno teksti, johon oli selvästikin panostettu ja nähty vaivaa. Tekstistä kävi selväksi Myös rap musiikin asema Suomessa. Mukava lukea ja linkit plussaa.

    VastaaPoista
  12. Kiva teksti jota oli mukava lukea. Toitte hienosti esiin artistien erilaisuuden ja linkit on tosi hyvät!

    VastaaPoista
  13. Itse rap-musiikkia kuunteleva pidin tuosta historia kohdasta. Vaikka tunneilla onkin käyty vähän sitä historiaa, on uuden ajan rap on jäänyt käymättä. Pidin tekstissä esilletulleista kustannus-kohdista.

    VastaaPoista
  14. Tekstiä oli kiva lukea. Tietoa oli tarpeeksi, muttei turhaa ja liikaa. Historia osuus oli itselle uutta ja mielenkiintoista. Esimerkit olivat hyviä, koska esille oli otettu tunnettuja artisteja joten oli helppo yhdistää asiat mielessään. Oli kiva, että kerrottiin sekä historiasta että nykypäivästä.

    Marjo, nykypäivän rap-musiikki koskettaa useita nuoria hyvin paljon. Musiikilla usein saadaan aikaan voimakkaita reaktioita ihmisissä, mutta tuskin pelkän rap-musiikin ansoista kukaan alkaa tekemään mitään kenenkään hyväksi. Siihen tarvitaan jo muutakin kun pelkkä se musiikki. Ihmisellä pitää olla aito kiinnostus ja uhrautumiskyky auttaa muita.

    VastaaPoista
  15. suomalainen rap musiikki on hyvää, kappale jäi soimaan päähän ja tietoa oli tarpeeksi:)

    VastaaPoista
  16. Tekstin linkit olivat hyvä lisä tesktiin. Teksti oli mielestäni joissakin kohdissa kuitenkin sekavaa ja epäselvää.

    VastaaPoista