Hyvinvointivaltion ja sosiaaliturvan kehitys

Suomi on tänä päivänä hyvä esimerkki hyvinvointi valtiosta, jossa pyritään huolehtimaan jokaisesta kansalaisesta ja heikommista yksilöistä, jotka eivät pysty itse itseään elättämään. Nykypäivänä Suomen hyvinvointivaltion status ja sosiaaliturva ovat lähes itsestään selvyyksiä. Suomen lähtökohdat muistaen, ensin Ruotsin ja sen jälkeen Venäjän alaisuudessa olleena pienenä valtiona, joka on kokenut suurta nälkää ja köyhyyttä, ei toimiva hyvinvointiyhteiskunta ole todellakaan itsesäänselvyys.

Muihin Länsi-euroopan maihin verrattuna Suomi oli sotien välisenä aikana hyvin alkeellinen. Iso osa Suomen kansalaisista oli sosiaaliturvajärjestelmän ulkopuolella ja ihmiset jäivät ilman valtion apua raskaina aikoina. Suomi oli sisällisodan jäljiltä poliittisesti kahtia jakautunut, jonka seuraksena usein köyhät ja heikommat unohtuivat. Suomessa kannatettiin yleistä liberalismia ja maata pyrittiin rakentamaan talonpoikaisella visiolla ja itsenäistä maanviljelijää pidettiin melkeinpä ihanteena. (Niemelä,Pykälä,Sullsrtöm,Vanne, 2007, 3 - 4.)

Länsi-euroopassa sosiaalivakuutuksen kehittäminen jatkui tapaturmavakuutuksen jälkeen sairausvakuutukseen. Suomessa keskityttiin vanhus- ja työkyvyttömyysvakuutuksen kehittämiseen, joka johtui Suomen maatalousvaltaisuudesta. Tämän seurauksen Suomeen syntyi vuonna 1937 kansaneläkelaki. Kansaneläkelaki oli Suomen sotien välisen ajan ehkä jopa tärkein uudistus. Kansaneläke muutti Suomen sosiaalijärjestelmää suuresti, ja Suomessa suhtautuminen sosiaalturvan kehittämiseen muuttui myötämieliseksi.

Talvisota yhtenäisti Suomen kansan jälleen. Uusi yhteisvastuuta ja oikeudenmukaisuutta sekä sosiaaliturvaa kannattava ajattelu yleistyi nimenomaan sotavuosina. Suomen sosiaalijärjestelmää uudistui ja se alkoi tukemaan paljon uusia kohteita, kuten äitejä. Vuonna 1956 Suomeen sosiaalijärjestelmä koki uudistuksen, puhutaan kansaneläkeuudistuksesta, joka poisti kansaneäkkeestä ansiosidonneisuudena jolloin apu oli kaikille Suomen kansalaisille tasapuolinen. Tämä kyseinen uudistus oli 1950 -luvulla Suomen sosiaalijärjestelmän suurin uudistus, Suomen eläkemenot nimittäin kasvoivat moninkertaisiksi aikaisempaan nähden. Tästä eteenpäin Suomen hyvinvointivaltio ja sosiaalijärjestelmä uudistui kohtuullisen tehokkaasti. Sosiaalimenot asukasta kohden kasvoivat tasaisesti vuodesta toiseen, tosin 1980 -luvulla kasvu nopeutui huomattavasti ja talouslaman nosti myös menojen suurutta merkittävästi. (Niemelä,Pykälä,Sullsrtöm,Vanne, 2007, 4  - 7.)

Suomen sosiaalijärjestelmä sisältää kaiken tämän lisäksi vielä monia uudistuksia, mutta myös vaikeuksia ja kehityksen taantumista. Silti Suomi on kovalla työllä pystynyt yhdistämään kahtia jakautuneen kansansa ja luomaan toimivan hyvinvointivaltiojärjestelmän, joka tukee myös kansanheikointa lenkkiä. Järjestelmän historiasta näkeen, että Suomen sosiaaliturvaa on jatkuvasti uudistettu, ja jotta se toimisi tulee niin toimia myös tulevaisuudessakin. Sosiaaliturvajärjestelmän osaltaan tarjoama yhteiskunnallinen vakaus ja oikeudenmukaisuus ovat varmasti Suomen keskeisiä menestystekijöitä myös tulevaisuudessa.


Lähteet:
Niemelä, H., Pykälä, P., Sullström. R. ja Vanne, R. 2007. Suomalaisen sosiaaliturvan kehitys
ja kansalaisen elinvaiheet. Sosiaali- ja terveysturvan selosteita, 57/2007.

 Avainsanat: Sosiaaliturva, Hyvinvointiyhteiskunta, Tasa-arvo, Oikeudenmukaisuus.

Pasi Raatikainen, Juho Holopainen, Rasmus Ollila