tiistai 15. toukokuuta 2012

Suomalainen taidemusiikki



Yleisesti Suomessa on poikkeuksellisen suuri musiikkioppilaitosverkosto. Niissä opiskelee noin 54 000 lasta ja nuorta. Suomessa on runsaasti myös sinfonia- ja kamariorkestereita. Nimenomaan taidemusiikkia harrastetaan yksityisesti ja yhteisöjen piirissä mm. kuoroissa, orkestereissa ja oopperayhdistyksissä.



Suuren yhteiskunnan apurahajärjestelmän avulla suomalaiset taitelijat saavat erilaisia työskentelyapurahoja. Tämä mahdollistaa säveltäjänä toimimisen päätoimisena työnä. Mikään muusiikkilaji ei pärjää ilman vaikutteita muualta. Suomalaiset taidemusiikin säveltäjät ovat saaneet vaikuitteita niin toisiltaan kuin muualta maailmasta.



Suomalaisesta taidemusiikista ennen Sibeliusta on vain vähän tietoa. Musiikkitoiminnasta vastasi kirkko, luostarit ja koulut 1600-luvulle asti. Vuonna 1582 julkaistiin teos Piae Cantiones. Teos Suomen kannalta tärkeä ja sen 400-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 1982. Musiikin keskuksena toimi Varsinais-Suomi ja Turku.



Julkinen konserttielämä alkoi v.1790, jolloin Turussa syntyi ensimmäinen konserttiyhdistys Turun Soitannollinen seura. Turun palon (v.1827) seurauksena kulttuurin keskus siirtyi Helsinkiin. Helsingin yliopistossa v. 1827 syntynyt Akateeminen Musiikkiseura oli tärkeä edistys. Ensimmäinen ammattiorkesteri syntyi v. 1882 ja sen perustajana toimi Robert Kajanus. Kajanus oli säveltäjä ja kapellimestari. Hän toimi mm. Jean Sibeliuksen kanssa.



Jean Sibelius (syntyi 1865) oli ensimmäinen merkittävä säveltäjä. Hän oli Suomalaisen kulttuurin suuri esikuva. Sibelius sävelsi todella paljon tuotantoa ja sai kuuluisuutta ulkomaita myöden. Tärkeimpinä teoksina 7 sinfoniaa, Satu, Finlandia, Valse Triste ja Viulukonsertto.



Sibelius oli aikansa arvostetuin säveltäjä, mutta miestä nimeltä Oskar Merikanto pidettiin kaikkein suosituimpana säveltäjänä. Hänen laulunsa muistutti kansansävelmiä. Hän oli myls pianisti, urkuri ja orkesterinjohtaja.



Suomen taiteen kultakaudeksi kuvataan vuosia 1890-1920. Silloin varsinkin kuvataide kukoisti. Musiikissa kultakausi päättyi oopperaan. Keskeinen henkilö oopperoissa oli Aino Ackte, joka perusti samoihin aikoihin Savonlinnan oopperajuhlat (n. vuosi 1915).



Tyypillistä 1900-luvun alkupuolelle oli musiikin kansallisromanttiset sävyt, jotka väistyivät euroopasta tulleiden vaikutteiden tieltä. Musiikissa alkoi vaikuttaa erityisesti impressionalismi. Suomenruotsalaisten Erik Bergmanin ja Einar Englundin avulla musiikki modernisoitui voimakkaasti.

Näytteet: Finlandia http://www.youtube.com/watch?v=yJWNLIQhYH0
Piae Cantonies http://www.youtube.com/watch?v=Rl1qIgg8Z7o
Valse Triste http://www.youtube.com/watch?v=66YMJzoNvs0&feature=fvst
Viulukonsertto http://www.youtube.com/watch?v=ctgQKH9_qBM

lähteet: koulun monisteet, www.wikipedia.org

Paavo Lamminsivu, Eetu Pykäläinen Kurssi MU 02

5 kommenttia:

  1. Millainen merkitys/rooli esimerkiksi Jean Sibeliuksella ja hänen sävellyksillään on ollu Suomen itsenäistymisen vaiheissa? Onko taidemusiikki vaikuttanut suomalaisuuden syntymiseen? Kuvastaako taidemusiikki suomalaisuutta? -Marjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jean Sibeliuksen merkitys on ollut suuri itsenäistymisen aikoihin. Sävellyksillä on tuotu nationalistista tunnetta kansaan, joka saa ihmiset uskomaan itseensä/suomeen.

      Poista
  2. Kappalevälit ovat ainakin tarpeeksi selkeät. Tekstistä huomaa ettei aiheesta ole varmaan hirveästi tietoa löytynyt. Välillä vähän harhaillaan aiheen rajoilla, mutta hyvin saa selvää ja asiaa löytyy.

    VastaaPoista
  3. Selkeä teksti, tarpeeksi tietoa.

    VastaaPoista
  4. tietoa ainakin oli vaikka minua suomalainen taidemusiikki ei oikein sytytä. hyvä teksti kuitenkin

    VastaaPoista