tiistai 31. tammikuuta 2012

1800-luvun jälkeinen liikenteen kehitys

 Sisävesikuljetukset ovat aina olleet merkittäviä Suomen teollisuudelle. Sisävesille laivoja alettiin rakentaa vasta 1800-luvun alkupuolella. Säännöllinen laivaliikenne Turun ja Tukholman välillä alkoi vuonna 1837. Suomeen luotiin 1800-luvulla laaja vesistöjä yhdistävä kanavaverkko. 1800-luvun lopulla aloitettiin useiden satamien rakentaminen.
 Tiet ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa kasvaen vähitellen pienistä poluista kärryteiksi ja myöhemmin autoteiksi, 1800-luvulla tiet olivat vielä heikossa kunnossa. Ensimmäiset autot tulivat Suomeen 1900-luvun alussa. Linja-autoliikenteen reittiverkosto kasvoi 1900-luvun alkupuolella koko maan kattavaksi ja tieverkon rakentaminen toteutettiin pääosin 1900-luvun puolessa välissä.
 Suomen ensimmäinen rautatieyhteys Helsingistä Hämeenlinnaan avattiin liikenteelle vuonna 1862. Rautatieyhteys Pietariin valmistui vuonna 1870. Rataverkon suunnitelmallinen laajentaminen käynnistyi vuoden 1877 jälkeen ja  rataverkko saavutti pääpiirteissään nykyisen alueellisen kattavuutensa 1930-luvun loppuun mennessä.  Rautatieliikenne säilytti valta-asemansa 1950-luvun alkupuolelle saakka, jolloin tieverkkoa rakennettiin ja autokuljetuksista tuli halvempia.
 Liikenne näkyy nykyään jokaisen suomalaisen elämässä (toivottavasti) ja liikenteestä on tullut iso osa suomalaisten elämää. 





  Samuli ja Eetu

 http://www.youtube.com/watch?v=dQw4w9WgXcQ
 
http://www.kuljetusopas.com/yleistietoa/kehitys_suomessa/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Liikenne_Suomessa

6 kommenttia:

  1. Miksi liikenneyhteyksiä alettiin muuttamaan? Miten rautatiet, kanavat ja maantiet muuttivat Suomea? Millaisia hyviä/huonoja vaikutuksia liikenteen kasvulla on?

    Elina Kastepohja

    VastaaPoista
  2. Liikenteen kasvun hyviä puolia ovat liikkumisen helppous, ja nopeus. Paikasta toiseen pääse helposti ja kätevästi. Huonoja puolia ovat liikenteen saastuttavuus, sekä päästöt jotka tuhoavat ilmakehää.

    Henna Aho

    VastaaPoista
  3. Laajemmin vain paneutumista syihin ja seurauksiin! :)
    Linda-Maija Lampila 10B

    VastaaPoista
  4. Olisiko blogikirjoituksen voinut ulottaa koskemaan myös tietoliikennettä? Tietotekniikkahan kehittyi Suomessa nopeasti erityisesti 90-luvulla, mikä puolestaan mahdollisti tiedonsiirron muuttumisen yksinkertaisemmaksi ja monipuolisemmaksi

    VastaaPoista
  5. Lindan kanssa samaa mieltä, että vähän laajempi paneutuminen asiaan ja juurikin enemmän syy seuraus suhteita niin hyvä tulee.

    VastaaPoista
  6. Aihe on aika laaja, varmaan oisitte enemmänkin tekstiä saaneet aikaiseksi. Lisäksi enemmän selitystä olisi voinut olla, nyt luettelitte vain vuosilukuja ja mitä silloin tapahtui. Olisitte voinet mennä vähän pintaa syvemmälle tässä aiheessa?

    VastaaPoista