Neuvostoliiton kaatuminen ja sen vaikutus Suomen ulkopolitiikkaan

1980-luvulla Suomen ja Neuvostoliiton suhteet olivat vielä lämpimät, sillä presidentiksi valittu Koivisto jatkoi ulkopolitiikkaa Paasikiven ja Kekkosen linjan mukaisesti, pitämällä idänsuhteita etusijalla ja siksi YYA-sopimusta jatkettiinkin 20 vuodella vuonna 1983. Gorbatsovin noustessa valtaan 1985, asiat alkoivat muuttua. Neuvostoliitto aloitti uuden avoimuus- ja uudistuspolitiikan ja Neuvostoliiton suhteet länsivaltoihin paranivat. Gorbatsov suhtautui myös Suomeen suopeasti. Koivisto oli  varovainen Neuvostoliiton kanssa ja hän halusi välttää ärsyttämästä sitä, mutta hän kuitenkin tilaisuuden tullen yritti ottaa  etäisyyttä sihen.

Vuonna 1985 EFTA:n täysjäsenyyden hakeminen oli ensimmäinen ulkopoliittinen ratkaisu, mikä uskallettiin tehdä neuvottelematta siitä ensiksi Neuvostoliiton kanssa. Vuonna 1989 Neuvostoliitto myönsi Suomen puolueettomaksi. Tämä edesauttoi Suomen vapaampaa ilmapiiriä ja suomalaiset alkoivat olla helpottuneempia Neuvostoliiton suhteen ja pelko Neuvostoliittoa kohtaan hieman laantui.

80- ja 90-lukujen vaihteessa Gorbatsovin linja muuttui jyrkemmäksi ja ajateltiin, että Neuvostoliiton uudistukset olivat liian jyrkkiä. 1990-luvulla  Neuvostoliitto tukahdutti väkivaltaisesti Baltian maiden irtaantumispyrkimyksiä. Baltian maat pyysivätkin Suomelta poliittista tukea, mutta koska Koivisto piti edelleen tärkeänä säilyttää hyvät ulkopoliittiset suhteet Neuvostoliittoon, tukea ei annettu. Neuvostoliittoa myötäilevä politiikka oli myös hyvin esillä vuonna 1991, kun vanhoilliskommunistit yrittivät vallankaappausta Neuvostoliitossa. Gorbatsov sai puolelleen muut Pohjoismaat, mutta Suomi ei halunnut ottaa kantaa asiaan ja pitäytyi puolueettomana. Vallankaappauksen seurauksena Neuvostoliitto hajosi.

Gorbatsovin valta oli murentunut ja Suomi ehdotti YYA-sopimuksen vaihtamista tavalliseen ystävyyssopimukseen ilman avunantovelvotteita. Tammikuussa 1992 sopimus allekirjoitettiin, sillä Neuvostoliitto oli jo hajonnut paria viikkoa aikaisemmin. Myöhemmin vuonna 1992 Venäjän uusi johtaja Boris Jeltsin kävi Suomessa ja pahoitteli Neuvostoliiton puuttumista Suomen asioihin ja samalla hän lupasi lopettaa Suomen ja Neuvostoliiton väliselle suhteelle tyypillisen hurskastelun ja teeskentelyn.  Neuvostoliitto oli hajonnut ja Suomi pääsi vihdoin eroon kauan kestäneen suurvallan painostuksen alta.

Suomella oli nyt tilaisuus irtaantua Venäjän piiristä ja Suomi käytti tilaisuuden hyväkseen. Samana vuonna kun Neuvostoliitto hajosi, Suomi haki EU:uun jäsennyyttä. Eu:hun hakemisen syyt olivat niin ulkopoliittisia kuin taloudellisia, vaikka asiaa ei korostettukkaan kauheasti. Suomen tavoitteena oli vaihtaa Neuvostoliiton piiri Länsi-Euroopan piiriin ja kiinnittyä tiukasti Länsi-Eurooppaan. Kun Suomi vihdoin pääsi EU:hun vuonna 1995, Suomessa kauan tärkeänä pidetty puolueettomuuspolitiikan käyttö päättyi ja Suomi sitoutui Euroopan unionin yhteiseen ulkopolitiikkaaan.

Lähteet:

Wikipedia
Forum 4 oppikirja

Tekijät: Tino Vaskelainen ja Miika Brigatti

Demokratian kehitys ja poliittinen radikalismi.

Vaikkei Suomessa 1900-luvun alkupuolella(-1938) vieraita valtoja vastaan sodittukaan, maassamme oli kaikkea muuta kuin rauhaisaa.

Suomi itsenäistyi Venäjästä 1917, jolloin itsenäisyysjulistukseen kirjattiin, että Suomesta on oleva tuleman itsenäinen tasavalta. Demokratia. Siltikin oikeisto eli porvarit eli ns. "valkoiset" tahtoivat Suomeen vaalikuninkaan. Vuonna 1918 kaikki olikin jo valmista kruununjalokiviä ja vastaanottoseremoniaa myöten, mutta saksalainen prinssi, joka oli valittu Suomen kuninkaaksi, luopuikin kruunusta. Tämän jälkeen päätettiin, että Suomen johtoon valitaankin presidentti.

Suomi oli kuitenkin vielä kaukana demokratiasta ja tasa-arvosta, joita vaatinut punainen työväenluokka, joka oli kärsinyt eniten maailmansodan jälkeisestä puutteesta ja nälästä, ajautuivatkin sotaan 1918 valkoista porvaristoa vastaan, joka pelkäsi, että Suomi liitettäisiin Neuvosto-Venäjään, mikäli vasemmisto pääsisi valtaan. Valkoinen armeija peittosi hajanaiset punaiset joukot noin puolessa vuodessa valloittaessaan Helsingin takaisin, 36 tuhatta kuollutta myöhemmin.

Sisällisodan jälkeisten monarkiasekoiluiden jälkeen enemmistön eduskunnassa saaneen SDPn johdolla Suomeen säädettiin tasavaltainen hallitusmuoto 1919, josta lähtien Suomessa on ollut presidentti.

Demokratia kuitenkin rajoittui toiseen maailmansotaan asti siten, että tärkeissä viroissa oli vain valkoisten edustajia. Syvä epäluulo eli yhä esimerkiksi monilla työpaikoilla, joissa työväki oli ollut sodassa punaisten ja työnantajat valkoisten puolella. Vaikka kommunistien toiminta oli kielletty, he jatkoivat toimintaansa peitejärjestöjen kautta. Kommunistit järjestivät paljon lakkoja edistääkseen työväen kulkua uuden vallankumouksen tielle, vaikkei sellaiseen ollutkaan todellisuudessa koskaan rahkeita. Lakoilla pyrittiin myös luonnollisesti parantamaan työväen elinoloja.

Stalin julisti 1928, että länsimaiden kommunistien tulisi kiihdyttää luokkataistelua ja myös Suomen punaparrat tekivät työtä käskettyä. SKP:n radikaali nuorisoliike järjesti pilkkakiertueen porvareiden sydänseudulle, Etelä-Pohjanmaalle. Kiertue päättyi Lapualle 1929, kun heidän pilkkanäytelmänsä yleisöstä nousseet nuoret repivät punaiset paidat heidän yltään. Pian tämän jälkeen kommunismin vastustajat järjestäytyivät Vihtori Kosolan johdolla Lapuan Liikkeeksi, joka alkoi 1930 vainoamaan kommunisteiksi tiedettyjä tai epäiltyjä henkilöitä. Kommunistien kirjapainoja ja muita tukikohtia hävitettiin. Vasemmistolaisia politikkoja painostettiin eroamaan.

Lapuan liike ajoi kommunismin laittomaksi tekemistä, ja halusi porvarillisen presidentin. Liike järjesti 1930 12000 hengen marssin Helsingissä. He saivat painostettua vallanpitäjät tahtoonsa, lähinnä siksi etteivät he halunneet tilanteen puhkeavan väkivaltaiseksi vallankumoukseksi. Liike ei kuitenkaan lopettanut tähän, vaan alkoi vainoamaan myös SDPn edustajia ja maltillisia porvareita.

 Lapuan Liike loppui Mäntsälässä 1932, kun Liikkeen edustajat hyökkäsivät maltillisen SDPn kokoukseen tappelemaan. Presidentti Svinhufvud sai vallankumousta suunnitelleet Lapualaiset luopumaan aikeistaan radiopuheellaan. Noihin aikaan presidenteillä oli muutenkin huomattavasti enemmän valtaa kuin nykyisellä ulkopolitiikan hymyilevällä kasvolla.

Lapuan Liikkeen tilalle perustettiin Isänmaallinen Kansanliike (IKL), joka ihaili avoimesti Euroopan fasistijohtajia, kuten Hitleriä ja Mussoliniä sekä heidän puolueidensa toimintaa. Kansan mielipide oli kuitenkin jo kääntynyt fasisteja ja äärioikeistoa vastaan, ja lakeja säädettiinkin tilanteen säilyttämiseksi rauhanomaisena. Ääriliikkeiden symbolit kiellettiin, samoin kuin sotilaallisesti järjestäytyneiden organisaatioiden perustaminen.

Näiden ääriliikkeiden toiminta johti tavallaan siihen, että maltillinen oikeisto ja vasemmisto lähtivät yhteistyöhön.

Radikaalien riehuessa maltillinen oikeisto ja vasemmisto olivat alkaneet eduskunnassa yhteistyössä tasoittamaan Suomen elintasoeroja. Kun yleinen elintaso nousi, lähti maastamme rakentumaan eheämpi ja demokraattinen Suomi.

--Pohdintaa:

Itsenäistymistä seuraava ajanjakso on hyvinkin mittava sekamelska erinäisia aatteita, diplomatiaa ja viuhuvia nyrkkejä. Ihmiset kummallakin puolella selvästikin pelkäsivät jonkinlaista epävakautta valtakunnassa, ja pyrkivät arvatenkin sellaista torjumaan taistelemalla vastanäkemystä vastaan. Paljon näkyy myös se, kuinka nuoren Suomen kansa ja päättäjät myötäilevät Euroopan tilannetta, ja vaihtavat aina puolta sitä mukaa kun tasapaino järkkyy. Kuka nyt haluaisi olla häviäjän puolella. Ihmiset ovat olleet kyllästyneitä epäoikeudenmukaisuuteen ja pelkoon epävakaudesta, ja siksi on oltu valmiita katsomaan radikaalejakin keinoja sormien läpi, mikäli tarkoitus on ollut oikea. Loppujen lopuksi ääripäiden taistelu johti hyvinkin matemaattiseen tulokseen, eli hyvinkin suvaitsevaiseen oikeiston ja vasemmiston keskiseuduilla kulkevaan politiikkaan. Radikaaleja löytyi vielä toki yhä Suomesta toisenkin maailmansodan jälkeen, niin kommunistien kuin fasistienkin puolelta, mutta suuria radikaaliliikkeitä ei ole Suomessa kuitenkaan Talvisodan jälkeen näkynyt. Nykyajan Lapuan Liike on varmaankin Hommafoorum internetissä, tuo keskustelupalsta fasistisia aatteita salaa nimimerkin takaa kannattaville.

Pidämme Matin kanssa suuressa arvossa sitä, kuinka ihmiset nousevat barrikaadeille kun heidän oikeuksiaan poljetaan tai heidän maansa itsenäisyys on uhattuna, mutta turhaa väkivaltaa ja epämiellyttäviä pakko-roadtrippejä itänaapurin tontille emme hyväksy.

Lopuksi vielä hieman populaarimusiikkia 70-luvulta, kun oli erittäin muodikasta kannattaa kommunismia, oli tosi "cool" olla radikaali.        -Arttu / Matti

http://youtube.com/watch?v=L_woJ2YgpTg

Lähteet: Kirja, mieli.

Suomi-kuvan uudelleen rakentaminen sotien jälkeen

Pienenä ja tuntemattomana maana suomalaiset ovat olleet aina huolissaan Suomi-kuvastaan. Lännessä on usein ollut erilainen kuva suomalaisista ja Suomesta kuin mitä se oikeasti on, minkä takia kuvaa Suomesta on haluttu puhdistaa.

Sotien jälkeen Suomi-kuvaan on vahvasti kuulunut Suomen olo idän ja lännen välissä. Länsi mielsi Suomen kuuluvaksi osaksi itää, Neuvostoliittoa, ja näin ollen myös osaksi kommunismia. Suomi suhtautuikin Neuvostoliittoa kohtaan myönteisesti ja halusi pitää välit hyvinä vain välttääkseen selkkaukset sen kanssa. Silti Suomen ja Neuvostoliiton välit vaihtelivat moneen otteeseen. Luottavaiset suhteet Neuvostoliiton kanssa saivat aikaan presidentit Paasikivi sekä Kekkonen. Neuvostoliitto vaikutti vahvasti Suomen ulkopolitiikkaan, johon Suomi kuitenkin sai esim. Stalinin kuoltua hieman enemmän liikkumavaraa.  Vuonna 1955 Suomi liittyi Pohjoismaiden neuvostoon ja YK:n jäseneksi.

Neuvoston varjossa ja sen etupiirinä Suomella oli hankala tilanne päästä puolueettomaksi, mutta Kekkonen onnistui siinäkin lopulta. Hän yritti hankkia puolueettomuuslinjaa lännestä, mistä Suomi sai kuitenkin nootin Neuvostoliitolta länsivaltojen lähestymisen takia. Näin Neuvostoliitto hankaloitti edelleen Suomi-kuvaa, koska Suomella oli Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimus, mikä vähensi puolueettomuuden uskottavuutta lännessä. Kansan keskuudessa Kekkonen nosti suosiotaan kuitenkin selvittäen nootin.  Suomen toiminta YK:ssa kuitenkin osoitti suurvaltakiistojen ulkopuolella olemista kannattaen rauhaa ja tukien ratkaisuja, jotka saivat kaikkien suurvaltojen kannatuksen ja Suomi oli innokkaana antamassa rauhanturvaajatehtäviin sotilaita. Taistelu Suomen puolueettomuudesta alkoi Neuvostoliiton yrittäessä sitoa Suomea yhä enemmän itseensä. Vuonna 1975 Kekkonen sai järjestettyä Etyk- eli turvallisuus- ja yhteistyökokouksen Helsinkiin. Se toi näkyvyyttä Suomen puolueettomuuspolitiikalle, jonka jälkeen Kekkonen puolusti puolueettomuutta voittoon saakka, vaikka se ärsytti Neuvostoliittoa. Kekkonen hoiti Suomen ulkopolitiikkaa ja se lopulta riitti Neuvostoliitolle.

Politiikan lisäksi ulkomaankauppa oli Neuvostoliiton varjossa. Neuvostoliitolla ja Suomella oli hyvät kauppasuhteet, mutta Suomi halusi lisätä ulkomaankauppaa länsimaihin, mistä Neuvostoliitto ei pitänyt. Suomi kuitenkin sopi vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa.

50-luvulla Suomi oli hetken maailman huomion keskipisteenä kun Olympialaiset järjestettiin Helsingissä. Urheilu kuuluu muutenkin vahvasti Suomi-kuvaan, varsinkin talviurheilu sekä muut huvit, kuten sauna ja avantouinti.  Olympiavuonna myös Miss Universumiksi valittiin Armi Kuusela. Mainetta Suomelle sai myös arkkitehtuurilla ja muotoilulla Alvar Aalto. Kansainvälisiä palkintojakin muotoilijoista sai mm. Tapio Wirkkala. Tunnettu on myös Marimekon perustaja Armi Ratia sekä radiosta kuunneltiin Jean Sibeliusta.

Toisen maailmansodan jälkeinen elintason nousu näkyi muun muassa kulttuurissa. Vapaa-aikaa oli enemmän ja nuorisokulttuuri, johon kuului mm. farkut levisi Suomeen. Elokuvia katseltiin, kuten Tuntematonta Sotilasta ja muita kotimaisia elokuvia. Tanssiminen oli myös suuri osa nuorten vapaa-ajasta.  Suomalaiset lukivat myös paljon erilaisia sanomalehtiä, joiden välityksellä he saivat uutta tietoa Suomesta ja ulkomailta.

Elintason nousun myötä ihmiset käyttivät pienen osuuden perusmenoihin ja loput mukavamman elämän tavoitteluun. Rahat käytettiin asumis-, virkistys- ja kulttuurimenoihin sekä matkustamiseen. Suomesta tuli kulutusyhteiskunta vaurastumisen ja kaupunkilaisen elämäntavan myötä. Elämästä tehtiin helpompaa ja mukavampaa ostamalla uusia kotitalouskoneita.  Ensin olivat pesukone ja jääkaappi, jonka jälkeen televisio ja autot saivat suosiota. Ihmiset asuivat lähiöissä kaupungistumisen myötä, mutta kaupungissa oli uusia mukavuuksia. Samalla kuitenkin kesämökkien rakennus oli huimaa.

Suomi-kuvaan kuului myös hyvinvointivaltio, jonka idea syntyi jo ennen toista maailmansotaa, mutta se kehittyi pikku hiljaa. Toisen maailmansodan jälkeen hyvinvointia pyrittiin parantamaan lakiuudistuksilla, jotka torjuivat köyhyyttä ja huolehtivat peruspalveluista. Varallisuutta tasoitettiin, tuli perhetuki, neuvolaverkko ja lapsilisäjärjestelmä. 30-luvulla oli hoidettu jo sosiaaliturva, työttömyyskassa sekä kansaneläke.  Koulutukseen panostettiin, oppikouluja perustettiin lisää ja ylioppilaiden määrä kasvoi. Uudistukset jatkuivat näidenkin jälkeen ja joka askeleella oltiin lähempänä tämän päivän hyvinvointivaltiota.

Suomi-kuvan uudelleen rakentaminen on johtanut siihen, minkälainen Suomi on tänä päivänä. Se oli alku Suomen uudelle kehitykselle. Suomi-kuva kertoo millainen Suomi oli ja on ihmisten silmissä. Suomi-kuvan kirkastaminen oli siksi tärkeää, ettei länteen jää väärää kuvaa Suomesta. Sotien jälkeen Suomi oli hyvin tuntematon maa. Suomi lähinnä tunnettiin talvisena lumisena maana jossa käytiin talvisota. Politiikka oli suuri, mutta aika näkymätön osa Suomea tavallisten kansalaisten silmissä, mutta kuuluisat henkilöt ja tapahtumat sitäkin näkyvämpiä. Sen aikaiset tapahtumat heijastuvat yhä nykypäiväänkin. 



Näyte Suomi-kuvasta vähän sotia myöhemmin:
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/suomi-kuva_ja_suomi_matkailumaana_977.html#media=995




Lähteet:
Forum IV
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi-kuva
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/suomi-kuva_ja_suomi_matkailumaana_977.html#media=995


Enja Valkonen ja Elmo Nenonen

Presidentti Suomen johtajana ja presidentti-instituution kehitys

PRESIDENTTI

Presidentti on valtionpäämies tasavaltalaisessa hallitusmuodossa. Sana presidentti tulee latinasta ja tarkoittaa "edessä istujaa".

ASEMA JA TEHTÄVÄT

Tasavallan presidentin tehtävät ja toimivalta on määritelty perustuslaissa. Perustuslaissa määriteltyjen tehtävien lisäksi presidentti hoitaa myös hänelle laissa erikseen säädetyt tehtävät. Presidentti ei ole aino perustuslaissa hallitusvaltaa käyttävä elin, myös valtioneuvosto käyttää sitä.

Perustuslaissa määritellyt tehtävät:

-Hallitusvallan käyttö
-Ennenaikaisten eduskuntavaalien määrääminen
-Valtioneuvoston jäsenten nimittäminen ja vapauttaminen -tehtävistään
Kansainväliset suhteet
-Lainsäädäntöasiat
-Asetukset
-Virkanimitykset
-Puolustusvoimien ylipäällikkö
-Armahdus



SUOMEN EDELLISET PRESIDENTIT

-Ståhlberg, Kaarlo Juho (1919-1925)
-Relander, Lauri Kristian (1925-1931)
-Svinhufvud, Pehr Evind (1931-1937)
-Kallio, Kyösti (1937-1940)
-Ryti, Risto Heikki(1940-1944)
-Mannerheim, Carl Gustaf Emil (1944-1946)
-Paasikivi, Juho Kusti (1946-1956)
-Kekkonen, Urho Kaleva (1956-1982)
-Koivisto, Mauno Henrik (1982-1994)
-Ahtisaari, Martti Oiva Kalevi (1994-2000)
-Halonen, Tarja Kaarina (2000-2012)


PRESIDENTTI-INSTITUUTION KEHITYS

Suomen itsenäistymisen jälkeen 3 hallitsemismallia oli esillä. Oikeisto halusi vahvan valtionpäämiehen ja toimeenpanovallan hänelle. Edistyspuolue ja Maalaisliitto tukivat kolmijako-oppiin perustuvaa mallia. Vasemmisto kannatti puolestaan mallia, jossa kansa oli suuressa asemassa mutta silti antaisi eduskunnalle keskeisen aseman ja toimeenpanovallan.

Vallanjako-oppiin perustuva malli oli voitolla loppuvuodesta 1917. Tilanne kuitenkin muuttui, kun maan sisällä asiat kärjistyivät sisällissodaksi. Sodan päätyttyä hallitus antoi eduskunnalle uuden esityksen. Sen mukaan Suomesta piti tulla perinnöllinen monarkia, jonka valtionpäämiehellä tuli olla myös vahvat valtaoikeudet. Kuninkaanvaalissa lokakuussa 1918 Friedrich Karl valittiin Suomen kuninkaaksi.
Lopulta Friedrich Karl luopui kruunusta.

Talven 1919 eduskuntavaaleissa tasavaltalaiset saivat merkittävän voiton. Toukokuussa annettiin uusi tasavaltalainen hallitusmuotoesitys. Hallitusmuoto hyväksyttiin eduskunnassa kesäkuussa 1919 ja valtionhoitaja Mannerheim vahvisti sen heinäkuussa. Eduskunta valitsi K.J. Ståhlbergin tasavallan presidentiksi vielä samassa kuussa.

Silloin presidentistä tuli keskeisin valtiollinen toimija, jolla oli suuret valtuudet paitsi toimeenpanovallan myös lainsäädäntövallan käyttäjänä. Hän johti ulkopolitiikkaa, toimi sotavoimien ylipäällikkönä sekä saattoi hajottaa eduskunnan ja määrätä uudet vaalit. Lisäksi hän sekä asetti että erotti hallituksen, mikä rajoitti parlamentarismin toteutumista puhtaassa muodossa. Presidentti antoi lakiesitykset eduskunnalle, minkä lisäksi hänellä oli oikeus antaa asetuksia ja nimittää ylimmät virkamiehet. Myös presidentin vaalitapa, valitsijamiesvaali, merkitsi oikeiston voittoa. Vasemmisto olisi halunnut presidentin vaalin eduskunnassa suoritettavaksi.






Lähteet

-www.tpk.fi
-http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_tasavallan_presidentti
-http://blogs.helsinki.fi/vol-spj/presidentti/
-Forum 4 kirja        

                                                                                                 Isto Veijanen ja Aino Kiramo

Jatkosota

Jatkosota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944. Neuvostoliiton aloitettua hyökkäyksensä 22. kesäkuuta Suomen oli vaikea pysyä puolueettomana, sillä maassa oli saksalaisia joukkoja Lapissa ja neuvostojoukkoja Hangon vuokra-alueella Etelä-Suomessa. Suomen todettiin olevan sodassa 25. kesäkuuta Neuvostoliiton ilmavoimien pommituksen vuoksi.

Jatkosodan käännekohta tapahtui 9.6.1944. Silloin Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalan Kannaksella. Suomalaisten pääasema murtui parin päivän kuluttua ja karjalaiset joutuivat jälleen evakkoon. Puna-armeija valtasi 20.6.1944 Viipurin. Samalla neuvostojoukot aloittivat suurhyökkäyksen myös Laatokan Karjalassa. Sieltä suomalaiset alkoivat vetäytyä taistellen kohti vanhaa rajaa. Viipurin menetyksen jälkeen Suomen hallitus aloitti rauhantunnustelut Neuvostoliiton hallituksen edustajien kanssa. Ensin Neuvostoliitto vaati Suomelta ehdotonta antautumista. Rauhanehtoja saatiin kuitenkin lievennettyä myöhemmin, kun suomalaiset saavuttivat torjuntavoitot heinäkuussa Tali-Ihantalassa ja Äyräpäässä.

Jatkosota kuvastaa niin sanottua suomalaista sisua, sillä Suomi uskalsi Saksan melko pienellä avustuksella taistella Neuvostoliittoa vastaan, joka oli paljon suurempi ja jolla oli paremmat resurssit taisteluun. Sinänsä melko merkittävä osuus jatkosodalla on Suomen historiassa siinäkin mielessä, että se oli eräänlainen taistelu itsenäisyyden säilyttämiseksi.

Jatkosota näkyy melko monella tapaa nykypäivän Suomessa. Aiheesta on tehty mm. kirjoja ja elokuvia. Niistä tunnetuin teos on varmasti Tuntematon sotilas, joka tulee yhä säännöllisesti televisiosta itsenäisyyspäivänä. Vaikka se ei Suomen itsenäistymiseen sinänsä liitykään, kuvastaa se juuri taistelua itsenäisyyden puolesta. Tämän lisäksi jatkosota näkyy konkreettisesti nykyisen Suomen valtionrajoissa. Sodassa menetettiin alueita Neuvostoliitolle, mm. Petsamo ja Karjala.


Lähteet:

 http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/sotilaat/frame/soti_FR_6.htm
 http://yle.fi/teema/karjala/sivu.php?id=12
 http://fi.wikipedia.org/wiki/Jatkosota
 Oppikirja

Tehnyt: Linda-Maija ja Anniina

Suomen itsenäistyminen

Suomen itsenäistymiseen johtavat tapahtumat alkoivat jo 1808 Suomen sodan myötä. Kun Venäjä sodan seurauksena valloitti Suomen, parani Suomen asema huomattavasti. Kun Suomi oli Ruotsin vallan alla ollut maakunta ilman mitään mainittavaa itsehallintoa, tuli Suomesta sodan jälkeen Venäjän suurruhtinaskunta. Venäjän kokematon tsaari Aleksanteri I halusi voittaa suomalaisten suosion puolelleen varmistaakseen, ettei Suomi vaihtaisi puolta takaisin Ruotsin puolelle myöhemmin. Suomalaisilla oli vahvoja ennakkoluuloja venäläisiä kohtaan, sillä Venäjä oli miehittänyt Suomen kahdesti 1700-luvulla ja kohdellut suomalaisia ajoittain hyvinkin ankarasti. Tämän vuoksi Aleksanteri antoi Suomelle suurruhtinaskunnan autonomisen aseman ja antoi Suomen pitää Ruotsin vallan aikaiset uskontonsa ja perustuslakinsa hallitsijanvakuudessaan.

Suomen tunnustaminen erilliseksi kansaksi nosti suomalaisten kansallista itsetuntoa suuresti. Suomen taiteessa alkoi kansallisromanttinen kausi, joka nosti tätä nationalismin tunnetta edelleen. Suomalaiset alkoivat pitämään itseään yhä enemmän omana kansakuntanaan, mikä ärsytti monia venäläisiä. Venäjä alkoi yhtenäistämään valtakuntaansa 1800-luvun loppupuolella, ja nämä venäläistämistoimet kohdistettiin myös Suomeen. Suomalaiset pitivät näitä toimia yleisesti lainvastaisina, sillä ne livat ristiriidassa Aleksanteri I:n alun perin antaman hallitsijanvakuuden kanssa. Suomalaisten vastatoimet kuitenkin vaihtelivat suuresti; osa kansasta oli valmis tekemään myönnytyksiä, osa ajoi passiivista vastarintaa mm. taiteen ja kansalaistottelemattomuuden keinoin, ja osa oli valmis jopa väkivaltaan, joista suurin esimerkki on Eugen Schauman, joka ampui Suomea diktaattroina hallinneen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin 1904.

Venäjän sisäiset ongelmat ja ensimmäisessä maailmansodassa kärsityt tappiot ajoivat keisarikunnan sekasortoiseen tilaan, ja helmikuussa 1917 maa ajautui sisällissotaan keisarivallan kaaduttua. Suomi näki tilanteessa mahdollisuuden, ja alkoi tiedustella Venäjän väliaikaiselta hallitukselta mahdollisuutta itsenäistymiseen, johon kuitenkin vastattiin kieltävästi. Tästä huolimatta Suomen sosiaalidemokraattienemmistöinen eduskunta julistautui korkeimman valtiomahdin käyttäjäksi Suomessa heinäkuussa samana vuonna porvareiden vastustuksesta huolimatta. Venäjällä tilanne muuttui uudelleen lokakuussa samana vuonna, kun kommunismia ajaneet bolshevikit syöksivät Venäjästä tasavaltaa ajaneen väliaikaishallituksen vallasta. Tällöin porvarit alkoivat ajamaan Suomen yksipuolista itsenäisyysjulistusta, sosialistien halutessa neuvotteluja bolshevikkihallinnon kanssa. Tällä kertaa porvarien mielipide voitti, ja eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyysjulistuksen 6. joulukuuta 1917, josta vakiintui Suomen itsenisyyspäivä.

Ulkomailta tunnustusta Suomen itsenäisyydelle ei saatu aluksi miltään merkittävältä valtiolta. Länsimaat vaativat, että Venäjä tunnustaa itsenäisyyden ennen heitä, joten Pehr Evind Svinhufvudin hallitus joutui lähestymään sekasortoista, sisällissotaa käynyttä Venäjää hallinnutta kansankomissaarien neuvostoa, jolta tunnustus saatiin 4.1.1918, jonka jälkeen suurin osa Euroopan valtioista tunnusti Suomen itsnäisyyden vuoden sisään. Iso-Britannialta ja Yhdysvalloilta tunnustus saatiin vasta ensimmäisen maailmansodan ja Suomen sisällissodan jälkeen, kun Suomen ulkopolitiikan saksalaissuuntautiminen oli päättynyt. Tämän jälkeen Suomen suvereenius oli varmistettu.

Pian itsenäistymisen jälkeen Suomi ajautui lyhyeen, mutta erittäin veriseen sisällissotaan porvarillisten valkoisten ja kommunististen punaisten välillä. Valkoisten voitto varmisti Suomen irtautumisen Venäjästä, mutta kovalla hinnalla. Sodan jälkeen Suomen valtiomuodoksi varmistui tasavalta. Tämän jälkeen Suomen itsenäisyys oli uhattuna toisessa maailmansodassa 1939-1945, mutta silloinkaan sitä ei viety.

Paavo Lamminsivu, Matti Kohonen ja Tuomas Welling

Lähteet: Wikipedia, Forum 4-kirja, Opettajatv.yle.fi

Tässä blogissa Muuramen lukion opiskelijat pohtivat, miten historialliset tapahtumat ja musiikki ovat muokanneet Suomea ja suomalaisuutta. Blogissa avataan näkökulmia, miten Suomesta on tullut tällainen maa kuin se on tällä hetkellä. Opiskelijat pohtivat, missä suomalaisuuden juuret ovat ja mitä on olla suomalainen.

Blogia kirjoitetaan lukion historian 4. kurssin (Suomen historian käännekohtia) ja musiikin 2. kurssin (Moniääninen Suomi) yhteistyönä.