Suomalainen taidemusiikki

Yleisesti Suomessa on poikkeuksellisen suuri musiikkioppilaitosverkosto. Niissä opiskelee noin 54 000 lasta ja nuorta. Suomessa on runsaasti myös sinfonia- ja kamariorkestereita. Nimenomaan taidemusiikkia harrastetaan yksityisesti ja yhteisöjen piirissä mm. kuoroissa, orkestereissa ja oopperayhdistyksissä.



Suuren yhteiskunnan apurahajärjestelmän avulla suomalaiset taitelijat saavat erilaisia työskentelyapurahoja. Tämä mahdollistaa säveltäjänä toimimisen päätoimisena työnä. Mikään muusiikkilaji ei pärjää ilman vaikutteita muualta. Suomalaiset taidemusiikin säveltäjät ovat saaneet vaikuitteita niin toisiltaan kuin muualta maailmasta.



Suomalaisesta taidemusiikista ennen Sibeliusta on vain vähän tietoa. Musiikkitoiminnasta vastasi kirkko, luostarit ja koulut 1600-luvulle asti. Vuonna 1582 julkaistiin teos Piae Cantiones. Teos Suomen kannalta tärkeä ja sen 400-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 1982. Musiikin keskuksena toimi Varsinais-Suomi ja Turku.



Julkinen konserttielämä alkoi v.1790, jolloin Turussa syntyi ensimmäinen konserttiyhdistys Turun Soitannollinen seura. Turun palon (v.1827) seurauksena kulttuurin keskus siirtyi Helsinkiin. Helsingin yliopistossa v. 1827 syntynyt Akateeminen Musiikkiseura oli tärkeä edistys. Ensimmäinen ammattiorkesteri syntyi v. 1882 ja sen perustajana toimi Robert Kajanus. Kajanus oli säveltäjä ja kapellimestari. Hän toimi mm. Jean Sibeliuksen kanssa.



Jean Sibelius (syntyi 1865) oli ensimmäinen merkittävä säveltäjä. Hän oli Suomalaisen kulttuurin suuri esikuva. Sibelius sävelsi todella paljon tuotantoa ja sai kuuluisuutta ulkomaita myöden. Tärkeimpinä teoksina 7 sinfoniaa, Satu, Finlandia, Valse Triste ja Viulukonsertto.



Sibelius oli aikansa arvostetuin säveltäjä, mutta miestä nimeltä Oskar Merikanto pidettiin kaikkein suosituimpana säveltäjänä. Hänen laulunsa muistutti kansansävelmiä. Hän oli myls pianisti, urkuri ja orkesterinjohtaja.



Suomen taiteen kultakaudeksi kuvataan vuosia 1890-1920. Silloin varsinkin kuvataide kukoisti. Musiikissa kultakausi päättyi oopperaan. Keskeinen henkilö oopperoissa oli Aino Ackte, joka perusti samoihin aikoihin Savonlinnan oopperajuhlat (n. vuosi 1915).



Tyypillistä 1900-luvun alkupuolelle oli musiikin kansallisromanttiset sävyt, jotka väistyivät euroopasta tulleiden vaikutteiden tieltä. Musiikissa alkoi vaikuttaa erityisesti impressionalismi. Suomenruotsalaisten Erik Bergmanin ja Einar Englundin avulla musiikki modernisoitui voimakkaasti.

Näytteet: Finlandia http://www.youtube.com/watch?v=yJWNLIQhYH0
Piae Cantonies http://www.youtube.com/watch?v=Rl1qIgg8Z7o
Valse Triste http://www.youtube.com/watch?v=66YMJzoNvs0&feature=fvst
Viulukonsertto http://www.youtube.com/watch?v=ctgQKH9_qBM

lähteet: koulun monisteet, www.wikipedia.org

Paavo Lamminsivu, Eetu Pykäläinen Kurssi MU 02

Runolaulut suomalaisen musiikin lähtökohtana

Muinaissuomalainen musiikki ulottuu aina parintuhannen vuoden taakse, ja siihen kuuluvat runolaulut ovatkin maamme vanhinta lauluperinnettä. Niiden ympärille muodostui kokonainen kulttuuri, sillä runolaulut olivat tärkein suomenkielisen väestön musiikin ja runouden muoto aina 1500-luvulle asti. Uskonpuhdistus kuitenkin kielsi runomittaiset, mytologiset laulut pakanallisina, jonka johdosta niiden esittäminen väheni. Kirkon painostuksesta huolimatta runolaulut eivät kuitenkaan painuneet kokonaan unohduksiin.

   Vaikka runolaulut voidaan helposti mieltää vain suomalaiseksi kansanperinteeksi, on samanlaista perinnettä tavattu myös muiden kansojen, esimerkiksi karjalaisten ja vatjalaisten, keskuudessa.Viron ja Länsi-Suomen on esitetty olleen kalevalamittaisten laulujen ydinaluetta, vaikkakin esimerkiksi Kalevalaa (1835) varten runoja on kerätty pääasiassa itäisestä Suomesta ja Vienasta. Runolaulut olivatkin koko Suomen musiikkia, ja on myös esitetty, että lauluperinteen painopiste olisi siirtynyt idemmäs kristinuskon vaikutusalueen laajentuessa.

   Runolaulujen rakenne on yksinkertainen: Niille tunnuksenomaista on kahdeksantavuisuus, alkusoinnut, toisto ja ns. kalevalamitta. Esimerkkinä seuraava lainaus:

Miele- / ni mi- / nun te- / kevi

Aivo- / ni a- / jatte- / levi

Kalevalamittaisissa runoissa myös lasketaan viiteen ja säkeessä painopiste on aina viimeisellä tavulla.

   Runolaulut loivat pohjan suomalaisen musiikkikulttuurin synnylle, joten niiden arvoa suomalaisen kulttuurin muokkaajina ei tule väheksyä. Toisaalta uskonpuhdistukseen liittyvä riimillisen kansanlaulun yleistyminen ei ollut suoraa jatkoa runolaulannalle, ja näin voitaisiin kyseenalaistaa tämän ensimmäisen lenkin tarpeellisuus, sillä nykyinen viihdemusiikki perustuu enemmänkin riimillisen kansanlaulun eikä runolaulannan perinteeseen. Kuitenkin runolaulantaa arvostetaan yhä edelleen Suomessa, ja sen perinnettä on pyritty elävöittämään aina 1900-luvun puolivälistä asti.




Kalevalamittaista runolaulantaa:

http://www.youtube.com/watch?v=A8UfdehDqm4



Lähteet:

http://www.greywolves.org/artikkelit/2001-11-01-Runolaulu-osa_muinaisen_Suomen_arkea_ja_juhaa.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_kansanmusiikki


Tekijät:

Joona Lampela, Tuomas Manninen ja Saana Mehtälä

Runoa ja riimiä - kansanmusiikki nykypäivänä

Nykykansanmusiikki eroaa perinteisestä monin tavoin. 1900-luvun puolivälin tienoilla tapahtuneen suosionnousun myötä kansanmusiikki myös kehittyi - musiikista tuli monikulttuurisempaa, muusikoiden persoonalliset näkemykset ja uusi teknologia muuttivat kansanmusiikkia.

Soittimia on alettu rakentaa uudestaan ja samalla niitä on tuotu lähemmäs nykypäivää. Kansanmusiikissa perinteisesti käytetyt soittimet, kuten jouhikko ja kantele, ovat saaneet seurakseen pianon, sellon ja haitarin. Esimerkiksi kanteleita käytetään nykyisin monipuolisesti sekä yhtye- että soolosoittimena. Niille on kehitetty uusia soittotapoja ja sähkökanteleella saadaan tehtyä samanlaisia efektejä kuin sähkökitaralla. Nykykansanmusiikin merkittäviä taustatoimijoita ovatkin soitinrakentajat, jotka kehittelevät vanhoille kansansoittimille nykypäivän ehdoilla toimivia ammattitason instrumentteja.

Nykykansanmusiikki on saanut vaikutteita mm. klassisesta musiikista, iskelmämusiikista, jazzista ja jopa rock- ja pop-musiikista. Se pitääkin sisällään niin paljon erilaista musiikkia, että sitä on vaikea lokeroida. Yleisesti kuitenkin ajatellaan, että kansanmusiikin tarkoitus on kuvailla ja taltioida suomalaista kulttuuria ja viedä perintöä eteenpäin.

Kansanmusiikin suosion nousun myötä myös erilaiset kansanmusiikkitapahtumat yleistyivät. Esimerkiksi Kaustisen kansanmusiikkifestivaalit järjestetään vuosittain. Siellä nykykansanmusiikki ja kansantanssi pääsevät esille ja ihmisten tietoisuuteen. Kaustisen tapahtumat toimivat kimmokkeena myös muulle kansanmusiikkitoiminnalle Suomessa. Erilaiset yhdistykset, seminaarit ja kurssit yleistyivät 1970-luvulla. Kaustiselle perustettu Kansanmusiikki-instituutti julkaisi paljon kansanmusiikkilehtiä ja teki laajaa tutkimustyötä. Tämän myötä myös koulutus ja kansanmusiikin akateemisuus nousivat merkittävämpään osaan.

Keskeinen ero nykyisellä ja perinteisellä kansanmusiikilla on se, että soittamaan oppiminen ei ole enää kuulon ja muistin varassa, koska nykykansanmusiikkia on kirjoitettu nuoteiksi. Nykypäivänä on syntynyt uusia yhtyeitä, uutta sävellettyä kansanmusiikkia ja uusia tapoja sovittaa ja soittaa kansanmusiikkia.

Tunnetuimpia suomalaisia nykykansanmusiikkiyhtyeitä ovat mm. Värttinä, JJP, Kimmo Pohjonen ja Maria Kalaniemi. Nykypelimannit tekevät yhteistyötä niin sinfoniaorkesterien, rockmuusikkojen kuin nykytanssijoiden kanssa. Nykykansanmusiikki onkin siirtynyt seurojentaloilta suurempiin konserttisaleihin. Kimmo Pohjonen on tällä hetkellä tunnetuimpia suomalaisia kansanmuusikkoja. Myös Maria Kalaniemi on maailmanlaajuisesti tunnettu harmonikansoittaja. Suomalainen nykykansanmusiikki onkin suositumpaa ulkomailla kuin Suomen rajojen sisäpuolella.

Kansanmusiikki on ollut aina osa suomalaista perinnettä, vaikka sillä onkin ollut selkeitä nousu- ja laskukausia. Kansanmusiikin tuominen nykypäivään on ollut iso osa perinteiden säilyttämisessä. Nykykansanmusiikki yhdistelee suomalaista perikulttuuria modernin maailman kanssa ja rakentaa suomalaisten identiteettiä.

Musiikkia:

Värttinä - Kiiriminna
Maria Kalaniemi - Ellin polkka


Lähteet:
1, 2, 3
+ tunnilta saadut materiaalit


KIRJOITTAJAT: Alli Siironen, Aleksi Heinonen & Rasmus Lempinen (MU02)

Oppivelvollisuus ja suomalaisen koululaitoksen kehitys

Suomen historiassa pitkään opettaminen kuului papistolle ja opettamisen sisältö keskittyi lähinnä raamatun sanoman opiskeluun. Koulut tulivat Suomeen kirkon kautta, joista ensimmäinen perustettiin Turkuun jo keskiajalla. Yleistä oli opetella asioita ulkoa, mutta esimerkiksi luku- ja kirjoitustaito oli tavallisen kansan keskuudessa erittäin harvinaista vielä 1800-luvun alkupuolella.

Vanhempien tehtävänä 1800-luvulla oli opettaa lapsilleen kristilliset opit ja lukutaito. Kirkko valvoi opetusta järjestämällä kinkereitä, joissa kuulusteltiin opeteltaviksi määriteltyjä asioita. Usein apuna oli vielä kylällä vieraileva kiertokoulu, jossa kiertelevä opettaja opetti ihmisiä eri paikkakunnilla. Tämä mahdollisti ihmisten opiskelun sellaisillakin seuduilla, joissa kansakoulua ei ollut.

Suuri harppaus Suomen koululaitoksen kehityksessä tapahtui 1866, kun senaatti antoi kansakouluasetuksen Uno Cygnaeuksen vuonna 1857 antaman esityksen pohjalta. Häntä pidetäänkin yleisesti koko suomalaisen kansakoulun isänä. Asetus sääti kunnan järjestämästä kirkosta erillisestä peruskoulusta ja sen kesto oli neljä vuotta. Tässä vaiheessa kansakoulu oli vielä kunnalle vapaaehtoinen palvelu ja kirkon tukemat kiertokoulut olivat vielä sen takia elossa joitain kymmeniä vuosia. Vasta 1900-luvun taitteessa kaikki kunnat pakotettiin piirijakosopimuksessa järjestämään kaikille asutuskeskusalueilleen kansakouluopetusta.

Vuonna 1921 säädettiin oppivelvollisuuslaki. Se muutti kansakoulun kuusivuotiseksi ja kaikille lapsille pakolliseksi. Tosin esimerkiksi Lapissa ja Karjalassa oli lopulta vuosikymmenien siirtymäajat lain käytäntöönpanolle. Vielä myöhemmin 1960-luvulla oppivelvollisuuslakia muutettiin niin, että kansakoulu piteni kahdeksaan vuoteen.

Ennen rakennemuutosta Suomen koululaitos perustui kolmeen asteeseen. Kansakoulu oli ensimmäinen, josta neljännen vuoden jälkeen pystyi hakemaan oppikouluun, joka hajaantui viisivuotiseen keskikouluun ja kolmivuotiseen lukioon. Lisänä olivat vielä ammatilliset opinnot, joihin jotkut menivät keskikoulun jälkeen. Oppikoulun jälkeen olivat vielä korkeakoulut, esimerkiksi yliopistot. Muutosten jälkeen vanhat mallit hylättiin ja siirryttiin nykyiseen peruskoulumalliin, jossa on yhdeksän vuotta kestävä peruskoulujakso, jonka jälkeen voi hakea toisen asteen koulutukseen joko lukioon tai ammatilliseen koulutukseen, josta seuraa korkean asteen koulut, yliopistot ja ammatikorkeakoulut.

Nykyinen malli: 

Lähteet:

 http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/sisallys


Wikipedia:
Alicea, Ines: U.S. trails other countries - in producing college graduates. ((viittaa tietolähteenä OECD     Education at a Glance 2006:een)) Study Abroad, huhtikuu 2007, nro 41, s. 8. (englanniksi)
Clark, Nick: WENR, September/October 2003: Finland. Syyskuu 2003. World Education News & Reviews. Viitattu 21.8.2007. (englanniksi)



Kuvalähteet:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/3/3c/Uno_Cygnaeus2.jpg/240px-Uno_Cygnaeus2.jpg
http://www.oph.fi/download/bd0aa2294baa1596106dd0fec273497254b23dea.jpg

Tatu Suhonen ja Jere Kankaanpää

1970-luvun populaarimusiikki

1970-luvun suomalainen populaarimusiikki muodostui monen uuden musiikkityylin kautta. Rock ‘n roll -musiikki jakautui 1960- ja 1970-lukujen taitteessa useammaksi erilliseksi tyylisuunnaksi. 1970-luvulla saivat alkunsa suomalaiskansallinen rock, punk, disco ja monet muut tyylilajit.

1960 -luvun lopulla syntynyttä rock - tyylisuuntaa alettiin kutsua progressiiviseksi rockiksi. Se keskittyi musiikkiin virtuoottisuuteen ja sen pääkohtia olivat improvisaatio ja musiikin soiton vaikeus. Progen vastaliikkeeksi syntyi Englannissa 1970-luvun puolessa välissä punk-musiikki. Punkin periaatteena oli, että kuka tahansa voi soittaa hänen taidoistaan riippumatta. Tärkeintä oli asenne eikä niinkään kyky. Sanoitukset koskivat nuorison tyytymättömyyttä yhteiskuntaa kohtaan. Myöhemmin ne alkoivat käsitellä myös muita yhteiskunnallisia epäkohtia. Ensimmäinen pinnalle noussut punk-artisti oli Pelle Miljoona. Vanavedessä tulivat pian myös Eppu Normaali ja Hassisen Kone. Punk-musiikki oli energistä ja kantaaottavaa.

1970-luvulla syntyi tyyli joka oli musiikillisesti hyvin erilainen kuin mikään aiemmin, mutta jonka vaikutukset ovat nykyisinkin kuultavissa yllättävän monessa muussa musiikkityylissä. Disko-musiikiksi kutsuttu musiikki oli alun perin yökerhojen muodikas tanssityyli, mutta se levisi nopeasti yleisen suosion kohteeksi. Disko-musiikille tyypillistä on erilaisten elektronisten soittimien käyttö. Rumpukone ja syntetisaattori yleistyivät disko-musiikin myötä, ja rumpukoneen epäluonnollisen tasainen rytmi on nykyisin monien sävellyksien perusta. Suomessa harvinaisemmat funk- ja soul-musiikit vaikuttivat oleellisesti disko-musiikkiin, joka erosi selvästi ajan muista musiikillisista suuntauksista.

Aiempien vuosikymmenien käännöskulttuuri alkoi väistyä tuoreiden suomalaisten sävellyksien myötä, joihin alkoi leimautua tietty suomalainen musiikkityylli - melankolia ja kurjuus. Suomalaista iskelmämusiikkia muokkasivat ulkomainen ja kotimainen rockmusiikki ja esimerkiksi Kirkan iskelmätyyli sai vaikutteita rockista (Hetki Lyö)

Hurriganes syntyi 1970- luvun alussa ja vaikutti koko vuosikymmenen läpi antaen vaikutteita muille suomalaisille rock-yhtyeille. Tosin, Hurriganes painosti muita artisteja tekemään omaperäisempää musiikkia. Esimerkkeinä Juice Leskinen ja Mikko Alatalo.

Musiikkinäytteitä:

Hurriganes - I will stay: http://www.youtube.com/watch?v=EiUt_4Dctto

Juice Leskinen - Sika: http://www.youtube.com/watch?v=KnE4Jmv8Fto

Mikko Alatalo - Suojelusenkeli: http://www.youtube.com/watch?v=ZJXhVjD5oxk

Pelle Miljoona - Moottoritie on kuuma: http://www.youtube.com/watch?v=OHNAbqW1eVM

Eppu Normaali - Poliisi pamputtaa taas: http://www.youtube.com/watch?v=SHMW5VNHAEs

Kirka - Hetki lyö: http://www.youtube.com/watch?v=hvUyy4PI3ac

Lähteet:

http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/lukio/mu/mu2/4_populaarimusiikki/61970luku?C:D=hNpW.gY8U&m:selres=hNpW.gY8U

Musiikintuntien materiaali

http://fi.wikipedia.org

-Riku ja Jeremias

     POPULAARIMUSIIKKI 1990-LUVULLA



1990-luvun alkutaipaleella suomalaista yhteiskuntaa hidasti lama sen vuoksi ihmiset joutuivat miettimään rahanmenoa tarkemmin eikä sitä käytetty viihteeseen enää niin paljoa. Sen seurauksena konserttitoimintakin hiipui laman aikana. Musiikkielämään lama ei tehnyt suurempia muutoksia,  sillä aiempien vuosikymmenten tapaan myös  1990-luvulla syntyi uusia ilmiöitä. Iskelmän tämänkinkertaisenkin  suosion saavuttamisen lisäksi punk teki uutta tulemista grungen muodossa.  Aivan uudenlaisen musiikin lisäksi oli edelleen aistittavissa 1970-luvun vaikutteita.

Iskelmämusiikki koki etenkin kahden artistin myötä uusia tuulia. Kaikkien  aikojen menestynein tangokuningas, Jari Sillanpää kruunattiin vuonna 1995 tangokuninkaaksi.Osittain hänen ansiostaan tangon ja iskelmämusiikin suosio kasvoi uudelleen.


Toinen näistä menestyneistä iskelmälaulajista on vuosikymmenten puolivälissä esiin noussut Kaija Koo. Hän oli jo aiemmin julkaissut musiikkia, mutta hänen tekemäTuulen viemää-albumi oli vuosikymmenen eniten myydyimpiä levyjä. Iskelmämusiikin lisäksi myös tanssilavakulttuuri sai uutta intoa myös muiden artistien tanssittamina ympäri Suomen.

Rock-musiikin uusin muotivirtaus muodostui punkista vaikutteita ammentanut grunge eli yhdisteltiin erilaisia musiikkityylejä. Suomessa tämän tyylilajin edustajiksi voidaan nostaa tämmöisiä yhtyeitä kuin CMX, Don Huonot, Apulanta ja Tehosekoitin. Amerikkalaisperäinen grunge ei Suomessa esiintynyt suomalaisten yhtyeiden musiikissa kovinkaan vahvasti ja se oli edellä mainituissakin yhtyeissä ohimenevä ilmiö jonka jälkeen nämäkin yhtyeet ovat siirtyneet kukin omaan musiikilliseen suuntaansa.  Lieviä grunge vaikutteita omasi myös 1990-luvun lopulla mainetta niittänyt yhtye YUP.  Tyylin luojaksi nimetyn yhtyeen mukaan Apulantaa sanottiin Suomen Nirvanaksi.

1990-luvulla ilmestynyt selloilla heavy-musiikkia soittava Apocalypticaa alettiin kutsua suomalaisen populaarimusiikin outolinnuksi. Yhtyeestä tuli ensimmäisiä suomalaisia kansainvälisestikkin mainetta saanut yhtyeitä, he aloittivat uransa soittamalla Metallica-yhtyeen kappaleiden cover-versioita neljällä sellolla sovitettuna. Samoihin aikoihin vuosikymmenen loppupuolella suurimmiksi nimiksi oli nousemassa musiikkinsa taistolaisesta lauluperinteestä ammentanut Ultra Bra.

Myös maailmanmusiikkivaikutteet alkoivat tehdä tuloaan populaarimusiikkiin 1990-luvulla. Melkein vuosisata oli kulunut kansanmusiikin ja populaarimusiikin erkanemisesta, mutta nyt asiat alkoivat muuttua artistien myötä joita ei voitu yksiselitteisesti jakaa jompaankumpaan kategoriaan musiikkinsa puolesta. Useita rock-muusikoita rupesi kiinnostamaan suomalainen kansanmusiikki ja myös vieraiden kulttuureiden musiikki alkoi innostamaan yleisöä. Jo aiemmin uransa aloittaneet suomi-rockin varassa toimivia yhtyeitä oli monia kuten Eppu Normaali, Kolmas Nainen ja Popeda. Uudempaa polvea edustivat mm. Egotrippi, Aknestik ja Sir Elwoodin hiljaiset värit. Suomenkielisten yhtyeiden lisäksi myös englanninkieliset yhtyeet alkoivat saada jalansijaa. 1990-luvulla näitä alkavia yhtyeitä ovat esimerkiksi The Rasmus ja HIM.


          Musiikkinäytteitä:

- Jari Sillanpää: http://www.youtube.com/watch?v=AtZbtJw_-IQ
- Kaija Koo: http://www.youtube.com/watch?v=y3Peb6BIRxg
- Don Huonot: http://www.youtube.com/watch?v=I0vYDpWV_dI
- Apulanta: http://www.youtube.com/watch?v=bNWhJ6Z7Wb0
- Tehosekoitin: http://www.youtube.com/watch?v=w8is3EBfo0w
- Popeda: http://www.youtube.com/watch?v=3AE42FfNOSQ
- Ultra bra: http://www.youtube.com/watch?v=4x7bCVeMghY
- Eppu Normaali: http://www.youtube.com/watch?v=j8__ivneWno
- Egotrippi: http://www.youtube.com/watch?v=DcmO-f0-fo4
- Sir Elwoodin hiljaiset värit: http://www.youtube.com/watch?v=_nISrC6Hnns
- The Rasmus: http://www.youtube.com/watch?v=jgjh6yFPD7o&feature=related


 Lähteet: 
- http://www.finlandia.es/public/default.aspx?contentid=94364&nodeid=36827&contentlan=1&culture=fi-FI
- http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/lukio/mu/mu2/4_populaarimusiikki/81990luku?C:D=hNpW.gY8W&m:selres=hNpW.gY8W
- http://pomus.net/kehityslinjat/1990-1999
- http://www.jazzpoparkisto.net/aikajana.php


Aino Kiramo

Suomalainen Popilaarimusiikki 20-50 luku

20-luku

Musiikki oli 20 luvulla iskelmää ja tanssimusiikkia johon otettiin vaikutteita anerikasta. Lisäksi gromofonilla kuuneltiin mm. Saksalaisia viihdelauluja, schlagereita ja kevyitä operettisävelmiä, joista otettiin sitten vaikutteita myös suomaliseen musiikkiin

30-ja 40 luku

30-luku oli ankaran laman aikaa. Tämän ja kieltolain yhteisvaikutuksen myötä otti suoman musiikki kultuuri taka pakkia, sillä kansalla ei ollut varaa kätdä ravintoloissa kuuntelemassa musiikkia ja jos oli niin ei sinne jaksettu lähteä koska ei saanut viinaa.
40-luku oli myös suomelle kovin kovin vaikeaa aikaa sillä silloin suomessa oli sota.Se näkyi myös musiikissa.
Musiikki oli siis sota henkeä nostattavaa. Suomeen tuli myös tanssikielto joka esti sen tanssahtelun musiikin tahtiin ja vielä kaiken huipuksi musiikin suurin suomalainen levittäjä yleisradio alkoi sotaajasta johtuen soittaan lähinnä vain isänmäällisia sotahenkeä nostattavia biisejä

50-luku

50-luvulla yritettiin piristää sodan masentamia mieliä kepeällä musiikilla. Myös suomalainen elokuvatuotanto alkoi 50-luvulla jolla oli iso merkitys musiikkiin , sillä tuon ajan elokuvissa laulaajollotettiin niin paljon että laulajilla ja lauluilla oli hyvin merkittävä osa elokuvissa.
50-luvulla musiikkiin  haettiin eksotiikkaa italialaisista käänetyistä iskelmistä ja etelä-amerikkalaisista tyyleistä. Toinen mullistava uutuus 50-luvulla oli äänentoiston paraneminen joka mahdollisti naislaulajat, sillä ne saivat hiljaisemmat ja pehmeämmätkin äänet kuulumaan.
Lisäksi 50-luvulla rock`n roll nosti päätään myös suomessa ja nousi uhkaamaan perinteistä iskelmää suosiossa. Tosin aluksi rock´n roll oli lähinnä amerikkalaisten artistien kopiomista.

Lähteet:
oppitunnin materiaali
http://pomus.net/kehityslinjat/1945-1959
Aleksi ja Juho

Suomalainen populaarimusiikki 1980-luvulla

1980-luku muistetaan ja tunnetaan Suomessa musiikin puolella erityisesti tekniikasta ja erilaisista rocktyyleistä. Tunnusomaista 80-luvulle oli sekä moninaisuus että vaihtelevuus. Populaarimusiikin kirjo alkoi vähitellen lisääntyä niin televisiossa, kuin radiossakin.

Suomeen tuli 1980-luvun varrella useita uudistuksia, jotka muuttivat suomalaisuutta ja musiikkikulttuuria uuteen suuntaan. Ensimmäinen iso muutos tuli heti 80-luvun alkupuolella, kun Rockradio aloitti toimintansa Yleisradiossa ja ensimmäiset paikallisradiot hiukan myöhemmin, vuonna 1985. Vuonna 1982 CD-levy tuli markkinoille ja syrjäytti samalla LP-levyn. Lisääntynyt ammattitaito ja parantunut tekniikka mahdollistivat sen, että levyille saatiin tallennettua yhä enemmän digitaalisesti tuotettua ääntä. Lisäksi musiikkivideosta kehittyi merkittävä taide- ja markkinointimuoto.

1980-luvun rock

Vuosikymmenen alkupuolella Suomessa vallitsi rockbuumi ja suomirockista tuli hittimusiikkia. Suomenkielinen rock lähti kehittymään uusille tasoille ja samalla se erkaantui iskelmämusiikista. Rockin kehitystä pidetäänkin yhtenä 80-luvun merkittävimmistä ilmiöistä.

Ensimmäisiä rockyhtyeitä ja -artisteja olivat esimerkiksi Eppu Normaali, Juice Leskinen, Yö, Hassisen Kone, Popeda sekä erityisesti nuorten keskuudessa suosituksi noussut Dingo. 80-luvulla ulkoasuun kiinnitettiin erityistä huomiota: Dingo erottui joukosta etenkin meikeillään ja hiuslakoillaan. Myös naisia alkoi näkyä rockin parissa tyttöbändien synnyttyä. Ensimmäinen tyttöbändi Suomessa oli nimeltään Tavaramarkkinat.

Rockilla pyrittiin myös ulkomaille. Näin teki esim. helsinkiläinen Broadcast-yhtye. Suomessa pyrkimyksille kuitenkin naurettiin, sillä englanniksi laulaviin rokkareihin ei uskottu.

1980-luvun iskelmä

80-luvun alku oli ns. iskelmän kriisin aikaa. Kriisin aiheuttajana pidetään mm. teknologian kehitystä, sillä esimerkiksi syntetisaattoreita ja rumpukoneita alkoi näkyä Suomi-iskelmässä. Iskelmämusiikista oli ylituotantoa, eikä mitään musiikillisesti merkittävää syntynyt. Kriisin aikana suosioon alkoivat kuitenkin tulla uuden sukupolven tanssiorkesterit kuten Finlanders-yhtye. Iskelmäartisteja olivat esimerkiksi Paula Koivuniemi, Kake Randelin, Katri Helena, Matti ja Teppo sekä Lea Laven.

Uusia iskelmätähtiä alkoi syntyä, kun Tangomarkkinat-laulukilpailu aloitti toimintansa vuonna 1985. Suurimpia menestyjiä kyseisessä kilpailussa olivat Arja Koriseva ja Rainer Friman.

Iskelmän ja rockin rajaa rikkovan cross over-ilmiön myötä näiden kahden erillään olleen musiikin lajin jyrkkä vastakkainasettelu alkoi hiipumaan. Vuonna 1986 iskelmä ja rock palasivatkin ns. takaisin yhteen. Topi Sorsakoski & Agents on esimerkki yhtyeestä, jonka musiikissa yhdistyi sekä iskelmän että rockin piirteitä.

80-luvulle ominaista oli myös huumori ja sen yhdistäminen musiikkiin. Huumorin kautta tuli tunnetuksi mm. Sleepy Sleepers ja tv-ohjelmien avustuksella esimerkiksi Vesa-Matti Loiri tunnetulla Jean Pierre Kusela-hahmollaan. Matti Eskon esittämä ”Rekkamies” oli puolestaan kenties 80-luvun menestynein mainoslaulu. Suosittua huumoripitoista musiikkia alkoivat kehittämään edelleen myös yhtyeet Lapinlahden linnut sekä Leevi & The Leavings.

1980-luvun lopulla metallimusiikki alkoi yleistyä, kun metallin alalajeja alkoi tulla Suomeen Yhdysvalloista. Suomessakin alettiin työstää metallimusiikkia ja ensimmäinen suomalainen metalliyhtye sai nimen Stone. Raptori ja Pääkköset edustivat puolestaan rap-musiikkia, joka oli tärkein uuden mustan musiikin muoto. 80-luvun lopun yhtenä suurimmista hiteistä voidaan pitää kuitenkin Irwin Goodmanin ”Rentun ruusu”-kappaletta, sillä se ilmentää niin rockia, iskelmää kuin huumoriakin.

80-luku oli merkittävää aikaa Suomelle, sillä tuolloin nousi pinnalle yhtyeitä ja artisteja, joiden musiikki on edelleen suosittua ja joiden kappaleita voi kuulla vieläkin soitettavan radiossa. Vuosikymmen oli merkittävä myös teknologian kehityksen vuoksi: tallennetaanhan CD-levyille vielä tänäkin päivänä musiikkia ja muuta materiaalia. 

Musiikkinäytteitä:  

Rock ( Dingo )                   http://www.youtube.com/watch?v=Er4R0w2DKFI&feature=related

Iskelmä ( Kake Randelin )  http://www.youtube.com/watch?v=L3qMrZS9Ttw

Yhdistelmä rockia, iskelmää ja huumoria ( Irwin Goodman )   

http://www.youtube.com/watch?v=sIz6fMKPYFo

Lähteet: 

 

http://www.jazzpoparkisto.net/aikajana.php#v1980-l

http://pomus.net/kehityslinjat/1980-1989

musiikin tuntien materiaalit

Niina Piilonen, Pauliina Saario ja Tiia Saario

MU02

Median kehitys Suomessa

Medialla tarkoitetaan viestintäkanavia ja viestin välittäjiä ja sitä käytetään myös synonyyminä joukkotiedoitusvälineille eli massamedialle (mm. TV, radio)

Suomalaisen lehdistön voimakas kasvu alkoi 1870-luvulla. Syitä tähän olivat Suomen väkiluvun kasvu, yhteiskunnallinen aktivoituminen ja uudistustoiminta sekä kansakoulun lisäämä lukutaito. Myös lehtien kanto kotiin alkoi yleistyä suurissa kaupungeissa jo 1870-luvulla vakiintui tavaksi 1800- ja 1900-luvun vaihteessa vaihteessa. Vuosisadan vaihteessa sähkö oli jo korvannut miesvoiman suurimmissa kirjapainoissa ja lehtikustantamoissa. Helsinkiin perustettu ensimmäinen puhelinlaitos nopeutti tiedonkulkua ja helpotti toimitustyötä.

Radiotoiminta alkoi Suomessa 1920-luvulla, kun radioamatöörit ja yksityiset järjestöt aloittivat tämän uuden viestintätavan kokeilemisen. Toiminta oli mainosrahoitteista ja nähtiin tärkeänä kulttuurin ja sivistyksen välineenä noin kymmenen vuotta sitten itsenäistyneelle kansalle. Radio säilytti asemansa suosituimpana joukkomediana 1960-luvulle asti, kunnes televisio syrjäytti sen.

Televisio saapui Suomeen 1950-luvulla. Säännölliset TV-lähetykset aloitti Yleisradio vuonna 1958, jolloin alettiin myös periä TV-lupia. Väri-TV-ohjelmia alettiin lähettää vuonna 1969 samana vuonna lunastettiin miljoonas TV-lupa. Kolmoskanava (nyk. MTV3) perustettiin vuonna 1985. Se oli ensimmäinen kaupallinen TV-kanava. Seuraava merkittävä askel oli digitaalisiin lähetyksiin siirtyminen. Ensimmäiset digilähetykset alkoivat vuonna 2001, mutta silloin hyvin harvoilla oli tarvittava laitteisto. Digilähetykset syrjäyttivät analogilähetykset 00-luvun aikana. Digilähetykset johtivat myös maksu-TV:n rantautumiseen Suomeen.

Koska tietokoneen määritelmä ei ole yksiselitteinen, ei tietokoneiden saapumista Suomeen voida yksiselitteisesti ajoittaa. Kaupalliset tietokoneet saapuivat Suomeen samoihin aikoihin kuin muualla Euroopassa. 1980-luvulla tietokoneiden määrä nousi Suomessa satoihin tuhansiin ja vuonna 1993 julkaistu Mosaic-selain mahdollisti WWW-verkon käytön. Maailmanlaajuinen WWW-verkko nopeutti tiedonkulkua, mikä helpotti niin painetun kuin sähköisenkin median toimintaa. Nykyään uutiset kantautuvatkin lähes kaikkialle samaan aikaan. Viime vuosina sosiaalinen media on muuttanut perinteisen median asemaa ja luonut uusia väyliä tiedonkululle.

Suomen historiasta löytyy paljon kausia, jolloin voimassa on ollut hyvinkin vahvaa sensuuria, alkaen virallisesti 1600-luvun lopulta, jolloin Suomi oli vielä Ruotsin vallan alla. Tällöin Ruotsiin perustettiin virka, jonka haltijan tehtävä oli valvoa Suomeen tuotavaa ja siellä kirjoitettavaan kirjallisuutta. Vuoden 1919 hallitusmuoto sisälsi ensimmäistä kertaa säännöksen sanan- ja painovapaudesta. Rikoslaki kuitenkin sisälsi vielä näitä rajoittavia pykäliä. Toisen maailmansodan aikana sensuuri palautettiin voimaan ja sitä ylläpiti Valtion tiedoituslaitos. Tavoitteena oli estää kommunistisen propagandan pääsy maahan. Sodan jälkeen sensuuri purettiin. Vuonna 1961 säädettiin laki, jonka mukaan valtiolla oli oikeus estää haitallisina pidettyjen elokuvien levitys ja esittäminen. Laki kumottiin vuonna 2001. Nykyään Valtion elokuvatarkastamo tarkistaa yhä läpi kaikki julkaistavat elokuvat, mutta vain ikärajojen myöntämistä varten. Nykyään Suomen valtio sensuroi ainoastaan internetin lapsipornosivustoja.


Median kehitys on luonnollisesti tärkeä osa kulttuurimme ja yhteiskuntamme kehitystä. Erityisesti monopolimaisessa asemassa olevat mediat (Helsingin Sanomat nykyään, YLE joskus ennen) vaikuttavat vahvasti siihen, mikä on tärkeää ja uutisoimisen arvoista ja näin ollen siihen, mistä kansa tietää ja puhuu. Nykyään tilanne ei ole enää näin kärjistynyt, kiitos Internetin ja uutisoinnin monipuolisuuden. Vapaata sensuroimatonta tiedonkulkua ja riippumatonta mediaa ei kuitenkaan pidä nähdä itsestäänselvyytenä, sillä monissa maissa tätä ei ole saavutettu.


Lähteet:

www2.edu.fi/medianmaailma/kehitys
viestverk.uta/johdviest/viesthistoria
viima.net/muistiinpanot/medianhistoria
fi.wikipedia.org


Juuso Mikkonen, Sauli Räihä ja Pedro Pekkanen

Neuvostoliiton kaatuminen ja sen vaikutus Suomen ulkopolitiikkaan

1980-luvulla Suomen ja Neuvostoliiton suhteet olivat vielä lämpimät, sillä presidentiksi valittu Koivisto jatkoi ulkopolitiikkaa Paasikiven ja Kekkosen linjan mukaisesti, pitämällä idänsuhteita etusijalla ja siksi YYA-sopimusta jatkettiinkin 20 vuodella vuonna 1983. Gorbatsovin noustessa valtaan 1985, asiat alkoivat muuttua. Neuvostoliitto aloitti uuden avoimuus- ja uudistuspolitiikan ja Neuvostoliiton suhteet länsivaltoihin paranivat. Gorbatsov suhtautui myös Suomeen suopeasti. Koivisto oli  varovainen Neuvostoliiton kanssa ja hän halusi välttää ärsyttämästä sitä, mutta hän kuitenkin tilaisuuden tullen yritti ottaa  etäisyyttä sihen.

Vuonna 1985 EFTA:n täysjäsenyyden hakeminen oli ensimmäinen ulkopoliittinen ratkaisu, mikä uskallettiin tehdä neuvottelematta siitä ensiksi Neuvostoliiton kanssa. Vuonna 1989 Neuvostoliitto myönsi Suomen puolueettomaksi. Tämä edesauttoi Suomen vapaampaa ilmapiiriä ja suomalaiset alkoivat olla helpottuneempia Neuvostoliiton suhteen ja pelko Neuvostoliittoa kohtaan hieman laantui.

80- ja 90-lukujen vaihteessa Gorbatsovin linja muuttui jyrkemmäksi ja ajateltiin, että Neuvostoliiton uudistukset olivat liian jyrkkiä. 1990-luvulla  Neuvostoliitto tukahdutti väkivaltaisesti Baltian maiden irtaantumispyrkimyksiä. Baltian maat pyysivätkin Suomelta poliittista tukea, mutta koska Koivisto piti edelleen tärkeänä säilyttää hyvät ulkopoliittiset suhteet Neuvostoliittoon, tukea ei annettu. Neuvostoliittoa myötäilevä politiikka oli myös hyvin esillä vuonna 1991, kun vanhoilliskommunistit yrittivät vallankaappausta Neuvostoliitossa. Gorbatsov sai puolelleen muut Pohjoismaat, mutta Suomi ei halunnut ottaa kantaa asiaan ja pitäytyi puolueettomana. Vallankaappauksen seurauksena Neuvostoliitto hajosi.

Gorbatsovin valta oli murentunut ja Suomi ehdotti YYA-sopimuksen vaihtamista tavalliseen ystävyyssopimukseen ilman avunantovelvotteita. Tammikuussa 1992 sopimus allekirjoitettiin, sillä Neuvostoliitto oli jo hajonnut paria viikkoa aikaisemmin. Myöhemmin vuonna 1992 Venäjän uusi johtaja Boris Jeltsin kävi Suomessa ja pahoitteli Neuvostoliiton puuttumista Suomen asioihin ja samalla hän lupasi lopettaa Suomen ja Neuvostoliiton väliselle suhteelle tyypillisen hurskastelun ja teeskentelyn.  Neuvostoliitto oli hajonnut ja Suomi pääsi vihdoin eroon kauan kestäneen suurvallan painostuksen alta.

Suomella oli nyt tilaisuus irtaantua Venäjän piiristä ja Suomi käytti tilaisuuden hyväkseen. Samana vuonna kun Neuvostoliitto hajosi, Suomi haki EU:uun jäsennyyttä. Eu:hun hakemisen syyt olivat niin ulkopoliittisia kuin taloudellisia, vaikka asiaa ei korostettukkaan kauheasti. Suomen tavoitteena oli vaihtaa Neuvostoliiton piiri Länsi-Euroopan piiriin ja kiinnittyä tiukasti Länsi-Eurooppaan. Kun Suomi vihdoin pääsi EU:hun vuonna 1995, Suomessa kauan tärkeänä pidetty puolueettomuuspolitiikan käyttö päättyi ja Suomi sitoutui Euroopan unionin yhteiseen ulkopolitiikkaaan.

Lähteet:

Wikipedia
Forum 4 oppikirja

Tekijät: Tino Vaskelainen ja Miika Brigatti

1960-luvun populaarimusiikki Suomessa

1960-luvulle asti iskelmämusiikin suosio nousi, kunnes rock-musiikki tuli Suomeen. 1960-luku oli myös tangon levytyksessä kulta-aikaa. Rock-kulttuurin ohella iskelmämusiikissa nousi humpat ja tangot. Sävellyksessä nousi uusi nimi, Unto Mononen Toivo Kärjen rinnalle. 60-luvulla alkoi televisioiden suosio nousta ja tanssilavakulttuuri alkoi laskea. Vuonna 1963 aloitti Sävelradio toimintansa. Myös rautalankamusiikki nousi suosioon. Tunnetuimpia rautalankamusiikkiyhtyeitä olivat The Sounds, The Saints ja The Stranger. Rautalankamusiikki oli myös ensimmäinen musiikkityyli, joka oli sunnattu nuorille.
   1960-luvulla suomalaiset muusikot ottivat vaikutteita mm. The Beatlesilta ja Rolling Stonesilta. Suomalaisen populaarimusiikin johtotähdiksi nousivat mm. Danny and the Islanders, Eero & Jussi and The Boys. Rockin ohella myös folk-musiikki nousi suosioon. Suomalaisia folk-tähtiä olivat Jukka Kuoppamäki, Irwin Goodman ja Hector.
   Vuonna 1960 iskelmäelokuvien suosio on isoimmillaan. Musiikkilehti Suosikki nousee suosituksi. Samana vuonna, 1961, Suomi osallistuu ensimmäisen kerran Euroviisuihin.
   60-luvun isoiksi tähdiksi nousivat Kirka, Paula Koivuniemi, Irwin Goodman, Jukka Kuoppamäki, Pirkko Mannola ja Marion Rung. 1960-luvulla myös alettiin iskelmätähdistä muokata nuorison idoleita.
  1960-luvulla käytiin tangon ja rautalangan taistelua kuuntelijoista. Vuonna 1963 Suomen tangobuumi oli kovimillaan ja sen seurauksena tangosta syntyi erillinen musiikin laji. Tango nousi suureen suosioon ja päihitti viime vuosikymmenten suosikin, jazziskelmän.
  Monille jäi 60-luvusta mieleen myös protestilaulut. Uudet aatteet levisivät Suomeen maailmalta ja se näkyi musiikissa ja syntyikin uusi musiikin laji, popmusiikki. Myös M.A Numminen nousi kansan tietouteen hullunkurisien sanoitustensa johdosta. Myös maailmalla liikkunut hippiliike näkyi joidenkin muusikoiden musiikissa.

Lähteet: http://pomus.net/kehityslinjat/1960-1969
Musiikin tunneilta saatu tieto

Antti Nurminen ja Jukka Ahonen MU02

Runolaulut

Runolaulut ulottuvat parin tuhannen vuoden taakse pyyntikulttuurin ajoille. Runolauluperinne on maamme vanhinta lauluperinnettä ja se oli kokonainen laulukulttuuri, joka eli koko Suomessa. Nykypäivänä virsiä lauletaan ja uusia tehdään. Runolaulu ei ole pelkästään vanhan toistamista vaan myös nykyhetken kuvailua. On kuitenkin myös hyvä osata perinteisiä myytti- ja kertovia virsiä tai ainakin ymmärtää niiden muodostamaa suomalaista maailmankuvaa. Satojen vuosien ajan runolaulut olivat suomenkielisen väestön tärkein musiikin ja runouden muoto. Runolaulujen keinoin kerrottiin myyttiset tarinat ja sen henkiset tapahtumat tuleville sukupolville.

Mie kun katson kaiken yötä
yhä yhtä laulattaat,
yhä yhtä, aina kahta,
miun ei vuoro milloinkaa.

Kalevalaisia runolauluja on monia tyyppejä. Niitä on eeppinen, lyyrinen, loitsulaulut, juhlalaulut ja häälaulut. Näistä tunnetuimpia ovat eeppinen ja lyyrinen runolaulu. Lyyristäkin on montaa tyyppiä, joista muutamia esimerkkejä; työlauluja, leikkilauluja, kehtolauluja jne. Laulujen rajaaminen tiettyyn alueeseen on hankalaa, koska ne saattavat sisältää osia monista eri tyypeistä. Runolaulujen laulaja oli jokainen, joka lauloi. Laulutaitoa ei tarvittu, kunhan vain jotain ääntä sai ulos laulunmuodossa. Kun uskonpuhdistus saapui suomeen runolaulut kiellettiin monien muiden laulujen tavoin.

Siitä seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
takoa taputtelevi,
lyöä lynnähyttelevi.
Takoi sammon taitavasti:
laitahan on jauhomyllyn,
toisehen on suolamyllyn,
rahamyllyn kolmantehen.

Runolauluissa käytettiin kalevalamittaa, joka auttoi muistamaan pitkiä lauluja. Sen keskeisiä tunnusmerkkejä ovat alkusointu, puolisointu, säekerto sekä itse runomitta, jonka säkeessä on yleensä kahdeksan tavua.

Aaro Häkkinen ja Matti Harvia

Suomalainen taidemusiikki

Suomalainen taidemusiikki on lähtöisin messusävelmistä, joita kutsuttiin gregoriaaniseksi lauluksi. Kirkko vastasi muutenkin musiikillisestä toiminnasta 1600-luvulla. Suomalaisen taidemusiikin alkuajoilta on kuitenkin vaina vähän tietoa. Vanhin säilynyt nuottikokoelma on piae cantiones(isänmaallisia lauluja), joka on vuodelta 1582.

Näihin aikoihin musiikin ja kulttuurin keskuksena toimi Varsinais-Suomi ja Turku ympäristöineen. Hovielämän olemattomuuden taki taidemusiikki kehittyi hitaasti. Turun yliopisto v. 1640 oli suuri edistysaskel musiikin kehityksessä. Sen myötä moniäänisen laulun ja soitinmusiikin harrastus kasvoi ja musiikkia alettiin harrastaa myös porvarikodeissa. Vuonna 1827 sattuneen turun palon myötä musiikin keskus siirtyi kuitenkin helsinkiin. Ensiksi Fredrik Pacius yhdisti Suomen musiikkipiirit ja lopulta Suomen ensimmäinen ammattilaisorkesteri näki

päivänvalon vuonna 1882 Robert Kajanuksen johtamana.

Kuvassa Suomen ensimmäisen Ammattilaisorkesterin johtaja Robert Kajanus. Kajnus oli todella koulutettu säveltäjä ja kapellimestari. Hän on opiskellut Dresdenissä, Leipzigissä ja Pariisissa. Kajanus orkestereineen tuli tunnetuksi erityisesti Jean Sibeliuksen sävellysten tulkitsijana. Kajanuksen säveltämä Sotamarssi on monien Ilmavoimien joukko-osastojen kunniamarssi. Kajanus kuoli vuonna 1933 Helsingissä.

1800-luvun lopulla kansallisaatteiden viriämisen myötä alettiin säveltää kansallisromantiikan hengessä. Vaikutteita sävellyksiin antoi mm. kalevala. Eräs kuuluisa tuon ajan säveltäjä oli Erik Tulindberg, joka oli vuonna 1761 syntynyt säveltäjä. Häntä on pidetty varhaisimpana taidemusiikin säveltäjänä suomessa. Tulindbergin säilyneitä teoksia olivat mm. Viulukonsertto B-Duuri op. 1 ja polonaise con variationi sooloviululle.

Tuntemattoman taiteilijan sivuprofiilikuva Erik Tulinbergistä.

Toinen tunnettu säveltäjä oli vuonna 1828 syntynyt Karl Collan. Collanin tunnetuin sävellys on Sylvian Joululaulu ja hän oli nimenomaan erikoistunut juuri yksinkertaisiin kuoro- ja yksinlauluihin. Collan kuoli vuonna 1871. Collan oli myös naimisissa suomen musiikkipiirit yhdistäneen Fredrik Paciuksen tyttären kanssa. Muita tunnettuja säveltäjiä olivat Bernhard Henrik Crusell, Cabriel Linsen ja Henrik Borenius. Lopuksi vielä kaunis tulkinta Karl Collanin kappaleesta Sylvian joululaulu: http://www.youtube.com/watch?v=xUyYnv8RIZQ

Lähteet: Muistiinpanot ja Wikipedia

Suomi-kuvan uudelleen rakentaminen sotien jälkeen

Pienenä ja tuntemattomana maana suomalaiset ovat olleet aina huolissaan Suomi-kuvastaan. Lännessä on usein ollut erilainen kuva suomalaisista ja Suomesta kuin mitä se oikeasti on, minkä takia kuvaa Suomesta on haluttu puhdistaa.

Sotien jälkeen Suomi-kuvaan on vahvasti kuulunut Suomen olo idän ja lännen välissä. Länsi mielsi Suomen kuuluvaksi osaksi itää, Neuvostoliittoa, ja näin ollen myös osaksi kommunismia. Suomi suhtautuikin Neuvostoliittoa kohtaan myönteisesti ja halusi pitää välit hyvinä vain välttääkseen selkkaukset sen kanssa. Silti Suomen ja Neuvostoliiton välit vaihtelivat moneen otteeseen. Luottavaiset suhteet Neuvostoliiton kanssa saivat aikaan presidentit Paasikivi sekä Kekkonen. Neuvostoliitto vaikutti vahvasti Suomen ulkopolitiikkaan, johon Suomi kuitenkin sai esim. Stalinin kuoltua hieman enemmän liikkumavaraa.  Vuonna 1955 Suomi liittyi Pohjoismaiden neuvostoon ja YK:n jäseneksi.

Neuvoston varjossa ja sen etupiirinä Suomella oli hankala tilanne päästä puolueettomaksi, mutta Kekkonen onnistui siinäkin lopulta. Hän yritti hankkia puolueettomuuslinjaa lännestä, mistä Suomi sai kuitenkin nootin Neuvostoliitolta länsivaltojen lähestymisen takia. Näin Neuvostoliitto hankaloitti edelleen Suomi-kuvaa, koska Suomella oli Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimus, mikä vähensi puolueettomuuden uskottavuutta lännessä. Kansan keskuudessa Kekkonen nosti suosiotaan kuitenkin selvittäen nootin.  Suomen toiminta YK:ssa kuitenkin osoitti suurvaltakiistojen ulkopuolella olemista kannattaen rauhaa ja tukien ratkaisuja, jotka saivat kaikkien suurvaltojen kannatuksen ja Suomi oli innokkaana antamassa rauhanturvaajatehtäviin sotilaita. Taistelu Suomen puolueettomuudesta alkoi Neuvostoliiton yrittäessä sitoa Suomea yhä enemmän itseensä. Vuonna 1975 Kekkonen sai järjestettyä Etyk- eli turvallisuus- ja yhteistyökokouksen Helsinkiin. Se toi näkyvyyttä Suomen puolueettomuuspolitiikalle, jonka jälkeen Kekkonen puolusti puolueettomuutta voittoon saakka, vaikka se ärsytti Neuvostoliittoa. Kekkonen hoiti Suomen ulkopolitiikkaa ja se lopulta riitti Neuvostoliitolle.

Politiikan lisäksi ulkomaankauppa oli Neuvostoliiton varjossa. Neuvostoliitolla ja Suomella oli hyvät kauppasuhteet, mutta Suomi halusi lisätä ulkomaankauppaa länsimaihin, mistä Neuvostoliitto ei pitänyt. Suomi kuitenkin sopi vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa.

50-luvulla Suomi oli hetken maailman huomion keskipisteenä kun Olympialaiset järjestettiin Helsingissä. Urheilu kuuluu muutenkin vahvasti Suomi-kuvaan, varsinkin talviurheilu sekä muut huvit, kuten sauna ja avantouinti.  Olympiavuonna myös Miss Universumiksi valittiin Armi Kuusela. Mainetta Suomelle sai myös arkkitehtuurilla ja muotoilulla Alvar Aalto. Kansainvälisiä palkintojakin muotoilijoista sai mm. Tapio Wirkkala. Tunnettu on myös Marimekon perustaja Armi Ratia sekä radiosta kuunneltiin Jean Sibeliusta.

Toisen maailmansodan jälkeinen elintason nousu näkyi muun muassa kulttuurissa. Vapaa-aikaa oli enemmän ja nuorisokulttuuri, johon kuului mm. farkut levisi Suomeen. Elokuvia katseltiin, kuten Tuntematonta Sotilasta ja muita kotimaisia elokuvia. Tanssiminen oli myös suuri osa nuorten vapaa-ajasta.  Suomalaiset lukivat myös paljon erilaisia sanomalehtiä, joiden välityksellä he saivat uutta tietoa Suomesta ja ulkomailta.

Elintason nousun myötä ihmiset käyttivät pienen osuuden perusmenoihin ja loput mukavamman elämän tavoitteluun. Rahat käytettiin asumis-, virkistys- ja kulttuurimenoihin sekä matkustamiseen. Suomesta tuli kulutusyhteiskunta vaurastumisen ja kaupunkilaisen elämäntavan myötä. Elämästä tehtiin helpompaa ja mukavampaa ostamalla uusia kotitalouskoneita.  Ensin olivat pesukone ja jääkaappi, jonka jälkeen televisio ja autot saivat suosiota. Ihmiset asuivat lähiöissä kaupungistumisen myötä, mutta kaupungissa oli uusia mukavuuksia. Samalla kuitenkin kesämökkien rakennus oli huimaa.

Suomi-kuvaan kuului myös hyvinvointivaltio, jonka idea syntyi jo ennen toista maailmansotaa, mutta se kehittyi pikku hiljaa. Toisen maailmansodan jälkeen hyvinvointia pyrittiin parantamaan lakiuudistuksilla, jotka torjuivat köyhyyttä ja huolehtivat peruspalveluista. Varallisuutta tasoitettiin, tuli perhetuki, neuvolaverkko ja lapsilisäjärjestelmä. 30-luvulla oli hoidettu jo sosiaaliturva, työttömyyskassa sekä kansaneläke.  Koulutukseen panostettiin, oppikouluja perustettiin lisää ja ylioppilaiden määrä kasvoi. Uudistukset jatkuivat näidenkin jälkeen ja joka askeleella oltiin lähempänä tämän päivän hyvinvointivaltiota.

Suomi-kuvan uudelleen rakentaminen on johtanut siihen, minkälainen Suomi on tänä päivänä. Se oli alku Suomen uudelle kehitykselle. Suomi-kuva kertoo millainen Suomi oli ja on ihmisten silmissä. Suomi-kuvan kirkastaminen oli siksi tärkeää, ettei länteen jää väärää kuvaa Suomesta. Sotien jälkeen Suomi oli hyvin tuntematon maa. Suomi lähinnä tunnettiin talvisena lumisena maana jossa käytiin talvisota. Politiikka oli suuri, mutta aika näkymätön osa Suomea tavallisten kansalaisten silmissä, mutta kuuluisat henkilöt ja tapahtumat sitäkin näkyvämpiä. Sen aikaiset tapahtumat heijastuvat yhä nykypäiväänkin. 



Näyte Suomi-kuvasta vähän sotia myöhemmin:
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/suomi-kuva_ja_suomi_matkailumaana_977.html#media=995




Lähteet:
Forum IV
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi-kuva
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/suomi-kuva_ja_suomi_matkailumaana_977.html#media=995


Enja Valkonen ja Elmo Nenonen

Suomalainen populaarimusiikki 1920-1950

Suomalainen Populaari -musiikki 1920-1950

Suomalainen pop-musiikki syntyi 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä kun suositut tanssiorkesterit alkoivat ottaa ohjelmistoonsa joitakin jazz-kappaleita. Jazz oli Suomessa kuitenkin uusi ja vieras ilmiö, ja sen vuoksi useimmat "jazz" biisit eivät toteuttaneet tyylilajin varsinaisia piirteitä. 
Dallapé-yhtyeestä tuli yksi suurimmista suomalaisen haitarijazzin kehittäjistä ja heidän kokoonpanonsa myötä yleistyivät "uusina" soittimina mm. saksofoni ja marimba. 

 Iskelmä

Suomainen populäärimusiikki käsittää hyvin laajan alueen. Jotta voitaisiin kuvata populäärimusiikin vaiheita, on kuvattava aluksi koko kansan suosimaa iskelmämusiikkia. Suomalainen populäärimusiikki onkin enimmäkseen ulkomailta saapunueiden suuntauksien jäljittelyä, mutta suomalaisen kulttuurin muuntelemaa.

Suomalainen iskelmämusiikki syntyi 1920- luvun lopulla, kun musiikki alkoi yleistyä kansankeskuudessa. Aikaisemmin konserttimusiikki oli rajoittautunut vain pienelle kohderyhmälle, sillä useimmat soittimet esim. piano ja viulu olivat olleet vain yläluokkien hankittavissa. Eli silloinen kansanmusiikki oli vain erilaisia lauluja joita säestettiin kehonäänten avulla. Esim käsillä rummuttamalla. Iskelmämusiikkin alkuaikoina kohde oli vieläkin pieni, mutta kasvamaan päin. Tunnetuimpia 1920- 1930 luvun iskelmämuusikoita olivat klassisen musiikin opetuksen saaneita. Näistä esim. Aino Ackte, Hjalmar Frey, Eino Rautavaara, Wäinö Sola ja Abraham Ojanperä.

Suomen itsenäistymisen ja sisällisodan jälkeen musiikilliset olot olivat kokseenkin olemattomat ja epäjärjestyksessä, koko huvielämä oli rakennettava uudelleen.
Talvi- ja Jatkosodan jälkeen kulttuuri sai paljon vaikutteita Saksasta, joka tarkoitti esimerkiksi sitä, että uudet amerikkalaisperäiset vaikutteet tulivat Suomeen Saksan kautta. Ajanjakson musiikkityylistä huomaa selvästi jämäkän ja marssitahtisen säväyksen.
1920- luvun alussa  berliiniläisperäinen King of Jazz-kabareemusiikki, ”melujazz”oli Suomessa hyvin suosittua. Melujazzia oli tyyliltään erikoinen, sillä siihen kuuluivat kaikenlaiset "räsäykset ja pamaukset", joita ei oltu aikasemmin kuviteltukaan musiikin piirissä käytettävän. Esimerkiksi pistoolinlaukaukset.

Nuottikaupan ja äänilevyteollisuuden merkitys kasvoi 1920-luvulla pikkuhiljaa, kun musisoinnista tuli kansanläheisempää. Suomen Yleisradio myötävaikutti tähän aloittaessaan toimintansa vuonna 1926. Suorat, päivittäiset musiikkilähetykset kuuluivat sen vakituiseen ohjelmistoon ja toimivat aseman periaatteisiin.

Mykkä filmi salonkiyhtyeineen ja pianonsoittajineen säilytti asemansa koko vuosikymmenen kaikissa Suomen kaupungeissa. Myöhemmin se suorastaan niitti suosiota syvistä kansanriveistä, kun äänielokuvat yleistyivät. Silloin lähes kaikki suositut suomalaisartistit esiintyivät ainakin kerran, jossei pääosassa niin sivuosissa joissakin elokuvissa.

Itse musiikissa 1920-luvun alussa vanhaa maailmaa edustivat hienostoravintoloiden, hotellien ja elokuvateattereiden salonkiorkesterit. Muusikkojen työllisyystilanne parani nopeasti sisällissodan jälkeen sillä ravintolat ja elokuvateatterit kiinnittivät soittajistonsa talvi- ja kesäkaudeksi kerrallaan.

Yleisten tanssien järjestämisestä vastasivat perinteiseen tapaan erilaiset kansalaisjärjestöt, etenkin urheiluseurat, jotka pitivät talouttaan kunnossa tanssibisneksen avulla.

Salonkiorkestereiden vakiintunut ohjelmisto oli ”konserttimusiikkia”, kuten silloin sanottiin: alkusoittoja, oopperafantasioita eli potpureja, tunnelmakappaleita, laulusovituksia, marsseja, valsseja, polkkia, sottiiseja, masurkkoja, sekä joitakin ragtimekappaleita, foxtroteja ja tangoja.

Ajan ravintolaviihteeseen kuului salonkimusiikin ohella myös erilaista näyttämötoimintaa, jonka keskeisimmissä osassa olivat kotimaisten kuplettilaulajien esitykset.
Maaseudulla pelimanniyhtyeet olivat suosituinpia ja ne soittivatkin  kaikissa vähänkin tärkeämmissä tapahtumissa, kuten häissä ja kansalaisjärjestöjen tansseissa.

(Tähän asti kirjoitettu uudelleen)

Jazz

1920-luvun suuri uudistus oli jazz.  Vuosikymmenen aikana se syrjäytti entistä ja sulautti sitä itseensä, loi uusia ilmaisuja ja alkoi erottautua omaksi lajikseen. Suomessa suosituin Jazz- muoto oli melujazz.

Vuonna 1921 Helsingin ravintoloissa kuultiin ensimmäisen kerran tätä melujazzia toisin sanoen berliiniläisellä kabareemusiikilla maustettu uusi tanssimusiikki. Se tuli tarpeeseen. Koko ravintolatoimi oli lamassa, sillä vuonna 1919 voimaan oli astunut kieltolaki. Sen vastapainoksi vapautuivat ravintoloiden parketit yleiselle tanssille – aikaisemmin ravintolatanssiaisia oli järjestetty vain suljetuille seurueille. Alkoivat tanssihulluuden vuodet. Aluksi tanssittiin shimmyä ja foxtrotia, muutamaa vuotta myöhemmin charlestonia ja black bottomia. Siksi aikaa on kutsuttu ”iloiseksi 20-luvuksi”.

Uudet tanssiorkesterikokoonpanot oli pakko improvisoida paikan päällä. Karuimmillaan moderni tanssiorkesteri, eli jazzorkesteri, käsitti viulun, sellon, pianon sekä jazzmestarin. Hän oli King of Jazz, tekonenäinen, hindenburgilaiskypäräpäinen berliiniläiskoomikko, joka käsitteli basso- ja pikkurummun ohella mitä erilaisimpia hälysoittimia vihellyspillistä kahvimyllyyn ja starttipistooliin.  Tällainen oli Helsingin Konserttikahvilassa nykyisessä City-pasaasissa sijainneessa Konserttikahvilassa soittanut Huttusen alkuperäinen King of Jazz Orkesteri. 

Tällaisia eri perinteitä sulattava tanssimusiikki, melujazz tai sitä seurannut ”salonkijazz”, olikin vuosikymmenelle tyypillisin moderni tanssimusiikin muoto, aikansa fuusiomusiikkia. Legendaarisia vuosikymmenen kokoonpanoja oli mm. Mr. Francoisin Salonki-Jazz-Soittokunta Opriksella, Palladiumissa ja Kulosaaren kasinolla. Siinä soitti joukko venäläisiä emigrantteja.

Hot

Ajan harvoilta jazzlevyiltä kuuluvat hot-polven ihanteet. Tekstuuri tavoitteli swingiä. Ulkomailta tilatut sovitusstandardit loivat pohjan. Tutti soitettiin nuoteista, soolot improvisoitiin. Se oli vielä kankeaa, lyhytjänteistä muuntelua ja turvautui kaavamaisiin soitinkuvioihin. Pianistit soittavat stride-tyylillä ragtime takapiruna, saksofoneista ja viuluista kuului klassinen ansatsi. Rumpalista modernein, Ossi Aalto, polki bassoa swingin tyyliin neljästi tahdissa ja käytti hi-hatia. Karu totuus on, että heihin nähden vasta 1940-luvulla esiin noussut uusi polvi oli kunnolla sinut jazzin kanssa.Jazzin varhaisvaihetta seurasi 1920-luvun puolivälissä vastareaktio, hot. Kyseessä oli pitkälti sukupolviasetelma. Vuoden 1915 paikkeilla syntynyt, pääasiassa ruotsinkielinen ja oppikoulutaustainen nuoriso oli oppinut sekä Lontoon ja Berliinin radiolähetyksistä että äänilevyiltä, että oikea jazz on muuta mitä Suomessa soitettiin. Opittiin tajuamaan ”swing”, ”hot” ja ”improvisointi” Niistä kertoivat tarkemmin amerikkalaiset ja englantilaiset musiikkilehdet Melody Maker ja Rhythm. 

1930-LUKU: KATSE TAAKSEPÄIN

1930-luku on monessa suhteessa 1920-luvun vastakohta. Ilon ilmapiiri häipyi kertarysäyksellä Wall Streetin pörssiromahdukseen vuonna 1929. Suomessakin siitä seurasi paha lamakausi. Tuli konkursseja, työttömyyttä, inflaatiota ja pakkohuutokauppoja. Tilanteen korjautuminen kesti lähes koko vuosikymmenen.

Salonkimusiikin tärkeimmäksi tukijaksi tuli nyt Yleisradio. Päivittäisiin ohjelmiin kuuluivat suorat Radio-orkesterin lähetykset. Ohjelmisto oli etupäässä jo aiemmin populaarikonserteista, ravintoloista ja elokuvista tuttua pienimuotoista ”ajanvietemusiikkia” tyyliin alkusoitto oopperasta La Traviata, Brahmsin Unkarilaiset tanssit ja Tosellin Serenata. Se on juuri samaa musiikkia, mitä nykyäänkin radiossa soitetaan päivittäisissä populaariklassikko-ohjelmistoissa. Radio-orkesterin sisältä muodostettiin suosittu Radiosekstetti. Sitä johti viulutaiteilija Erik Cronvall.

Lama puraisi ankarasti myös tanssiorkestereihin. Ravintoloissa soittajien palkat putosivat 30-luvun alussa puoleen. Onneksi kieltolain kaatuminen kansanäänestyksessä vuonna 1932 paransi ravintoloiden kannattavuutta. Muutoinkin yleisten tanssien pito vaikeutui, kun ihmisillä ei ollut rahaa huvitteluun yhtä paljon kuin ennen. Äänilevyteollisuudessakin tuli vuoden 1929 huippuvuoden jälkeen ankara takapakki.

Tilanne aiheutti muusikkokunnassa uusjaon. Joukosta valikoitui parhaimmisto. Se kuroi kaulaa kilpailijoihinsa ja rekrytoi riveihinsä lahjakkainta mahdollista soittaja-ainesta. Vuosikymmenen aikana tilannetta hallitsi kolme suurta: Dallapé-orkesteri, Ramblers ja Rytmi-Pojat. 

30-luvun iskelmä

Dallapén piiriin 30-luvulla liittyneestä Georg Malmsténista tuli aikansa merkittävin iskelmävaikuttaja. Hän pystyi suodattamaan laulelmiinsa ja iskelmiinsä palasia jo kadonneesta ajasta, entisaikojen posetiivareiden, pelastusarmeijalaisten, sotilassoittokuntien, saaristolaisvalssin ja venäläisen romanssin lumoa tavoittaen jotain yleistä ja tyypillistä. Mukaan mahtui jonkin verran uudempaa ainesta, ragtimen ja schlaagerin kaikuja: Jimmy banjoaan hän soittaa, Jos oisin sulttaani. Jazz ja muu afroamerikkalainen musiikki ei häntä koskettanut. Tuotanto tuli tunnetuksi äänilevyiltä, omien laulunäytelmien estradeilta, radiosta ja elokuvista, myöhemmin myös televisiosta. 

1939-1945

Ikäväntorjunta, murheenmurjonta nousi kansalliseksi käsitteeksi pitkinä sotavuosina. Kaipaus rahisi radiolähetyksissä, rapisi kenttäpostikirjeissä, pakahdutti iskelmissä ja elokuvissa. Murheenmurjonta merkitsi elämän jatkumista niin rintamalla kuin kotirintamalla. Se oli kommunikaatiota, eläytymistä illuusion taikaan ja kyynelten keskellä naurua sodalle. Kotirintamalla vain kulttuuria, kirjoja, elokuvalippuja, lehtiä ja gramofonilevyjä sai ostaa ilman säännöstelyä. Rintamalla ikäväntorjunta soi korsuradioista terveisinä ja toivelevyinä. Viihdytyskiertueet eli kiihdytysviertueet murjoivat murheita; ennen niitä oli mieli levoton ja usein myös jälkeenpäin.

Toisen maailmansodan aikainen viihdytystoiminta sai Suomessa monet eri kasvot, koki eri vaiheita talvisodan, välirauhan, jatkosodan ja Lapin sodan aikana. Talvisodan syttyminen sai aikaan vuosikausia kestäneen tanssikiellon 1939-48, jonka Suomi julisti ainoana sotaa käyvänä maana.
Talvisota vaikutti ratkaisevasti Yleisradion ohjelmaan, jonka uskottiin virsillä ja isänmaallisilla lauluilla, sinfonioilla ja ryssänvihalla pitävän kansakunnan henkisesti koossa.


Välirauhan yllätys 1940-41 oli se, että raskas pohtiva taide suorastaan karkotti ihmiset luotaan. Jossakin sanomalehdessä viriteltiin keskustelua siitä, onko Iloista leskeä sopiva esittää kun maa on täynnä aivan toisenlaisia leskiä. Keskustelua ei syntynyt, ja Franz Léharin kuulu operetti veti katsomot täyteen.
Elokuvissa valloittivat katsojat täydellisesti mm. sellaiset romanttiset musiikkikomediat kuin SF-paraati, jossa lemmenpari Tauno Palo ja Ansa Ikonen lauloivat ja tanssivat Georg Malmsténinelokuvamusiikin tahdissa sodan sulkemassa Euroopassa.

Kevättalvella 1941 alkoivat Helsingin Messuhallissa suuret asemiesillat, radiohistoriaa mullistavat suorat torstailähetykset, jossa maan johtavat taiteilijat esiintyivät iltamatyyliin. Ensimmäistä kertaa sodan erottamat kansalaiset saivat elää reaaliajassa yhteisiä hetkiä kodeissa ja korsuissa. Jokaviikkoisia asemiesiltoja lähetettiin vuosina 1941-44 yhteensä 125 kappaletta. Yleisradiossa on jäljellä vain kuusi minuuttia korpraali Möttösen humoristista monologia.
Mm. Vili Vesterinen, Harmony Sisters, Nils-Eric Fougstedt, Ossi Elstelä, Lasse Pihlajamaa, Kirsti Hurme, Toivo Alajärvi, Lea Piltti, Malmsténin veljekset, Olavi Virta, Leo Lähteenmäki, Kalle Ruusunen, Henry Theel, Lulu Paasipuro, Lapatossu, Mary Hannikainen, sotilassoittokunnat, kuorot ja Dallapé- orkesteri ja monet muut olivat näiden odotettujen tilaisuuksien suosituimpia esiintyjiä.

1945-1959

50-luku on kuin kapseliin suljettu aika, sodan hallitseman ja sitten rikkinäisen 40-luvun ja valtavien muutoksien - maa revittiin ja "uusiksirakennettiin" dramaattisemmin kuin konsanaan sodan vuosina - 1960-luvun välissä. Iskelmän kultakaudeksi sen tekee täydellinen vakavuus, kevyeksi luokitellun elämänalueen eräänlainen moraalinen vakaumus. Vuosikymmenen esiintyjiä ei pyyhkäissyt pois rautalanka vaan äkkinopeasti muuttunut yhteiskunta. Arvoja jäätiin kuitenkin kaipaamaan. Erilaiset nostalgian muodot viestivät tätä joka suunnasta vielä puoli vuosisataa myöhemmin jolloin erilaiset nostalgian aallot ovat useimmiten vain puolinaisia vastauksia kaipuuseen.

50-luku on laaja kaari. Vuosikymmenen alussa sota tuntuu vielä kaikessa, esiintyjissä, laulutekstien alasävelissä, tunnelmassa, viihdetilaisuuksien rakenteessa. Vuosikymmenen lopussa se ei tunnu missään. 50-luvun alun tyypillinen ryhmäkuva oli Rovaniemen markkinoidenkolmikko. Vuosikymmenen lopulla vastaavan aseman on vallannut Suuren sävelparaatin kaarti, uuden uljaan ajan esiintyjät, Repe Helismaa hauskasti nytkin mukana, juontamassa yhdessä Eemelin kanssa. Elokuva on muistettava sekä numeroiltaan - erityisen sympaattista oli tasapaino "vanhojen" ja "uusien" esiintyjien kesken - että sen "ikoniarvon" puolesta, joka jälkimaailmaa tietysti kiinnostaa. Joka vimmatun välissä nähtiin "kulissimiehet" Repe Helismaa ja Eemeli, esiintyjien joukossa mm. Kipparikvartetti, Tapio Rautavaara, Olavi Virta, Brita Koivunen, Veikko Tuomi, Eino Grön, Eila Pellinen, Vieno Kekkonen, Juha Eirto, Annikki Tähti.


Tanssilavojen mahti perustui myös määrällisiin suureisiin. Niiden määrä ei ole milloinkaan ennen tai jälkeen ollut suurempi kuin 50-luvulla. Joka niemessä, notkossa ja saarelmassa pilkisti näkyviin paikallisen yhdistyksen lava. Useimmiten tanssittiin oman kylän soittajavoimien tahtiin, mutta vierailut "suoraan Helsingistä" eivät nekään olleet harvinaisia. Lupaus helsinkiläisestä solistiosuudesta veti väkeä kauempaakin. Vaihtoehtoinen vetonaula oli näyttäytyminen "suomifilmissä". Musiikkiviihde ei enää ollut entiseen tapaan 'puhdasta'.
Alueiden rajoja ylitettiin kautta linjan. Radiossa, elokuvassa ja monella muullakin elämäalueella viihde ja iskelmä alkoivat olla jonkinlainen elämisen 'suurin yhteinen nimittäjä', ja ylipäätäänkin aika monet elämisen alueet alkoivat saada entistä viihteellisempiä ilmenemismuotoja.

Vuosi 1953 oli merkittävä suomalaisessa musiikkiviihteessä. Olavi Virta saavutti silloin kuninkuusasemansa. Hän oli päättänyt ruveta laulamaan "täysjännitteisesti" ja oli muusikkona täydessä mitassaan. Hän levytti yhden vuoden aikana kaikkiaan 80 levypuolta, mikä vuotta ja laulajaa kohti on Suomen ennätys ja sitä kunnioitettavampi kun mukaan mahtui monta tulevaa "klassikkoa". Tämä onnistui kerran ja pari, mutta sitten mukaan ryömi jonkinlainen hybris. Alkoi ryöppytuotannon aika jolloin Virta selvitti erinäisiä levytyksiä laulamalla ulkomailta ostettujen taustojen päälle.

Kansainväliset iskelmät ja niiden käännösversiot nousivat ohi puhtaasti kotimaisen tarjonnan määrällisesti ja Listan - joka oli uusi loitsusana! - noteerauksissa. Myyntilistojen julkaiseminen alkoi 1951 ja oli puhtainta 50-lukua, kuten olis sitä ensimmäisen kevyttä musiikkia pääantinaan käsittelevän nuorisolehden ilmaantuminen. Vuonna 1955 aloittanut Ajan sävel oli nimeä ja ulkonäköä myöten ruotsalaisen esikuvan kaltainen.
Vuosikymmenen edetessä sävelmät, instrumentaalisetkin, haluttiin yhä ahnaammin suomenkielellä. Italialaiset sävelmät olivat korkeinta muotia. Harvassa maassa italialaiset sävelmät savuttivat vastaavan suosion kuin meillä.

Suorastaan hullunkurinen oli esimerkiksi rock'n rollin peruskappaleen ensimmäinen toteutus Suomessa: Bill Haleyn Rock Around the Clock -hitin levyttivät meillä Harmony Sisters ja Reijo Kallio. Suomalaisten idoli oli oireellisesti Paul Anka, aggressiivisen imagon luonutta Elvis Presleytä säyseämpi ja "teinimäisempi" hahmo.


Ensimmäiset tärisevät televisiokuvat toivat harvojen katsojiensa eteen nimenomaan konkareita: Jori Malmstén, Godzinsky,Kipparikvartetti. Vuonna 1957, kun television maaginen, sinihämyinen kuvaruutu olohuoneen nurkassa oli jo suomalaista reaalielämää, esiintyjäkaarti oli nuortunut ajantasaiseksi. Perusmuoto oli musiikkiviihde jonka resepti oli kiusallisen samanlainen kuin elokuvateollisuuden silloiset iskelmäkimarat: äärimmäisen löyhä juoni siteenä ketjulle lauluja, joiden kulissit kuvittivat alkeellisesti laulujen sisältöä. Ennen vuosikymmenen vaihtumista Laila Kinnusen ja Erkki Melakosken tarjoamat Kuukauden suositut ehtivät kohota katsotuimpien ohjelmien joukkoon; omalla alallaan se on ehkä pidemmässä perspektiivissä kaikkien aikojen ohjelma. Myös Tes-TV rakensi osaltaan iskelmätähtikulttia.
Koska radio ei ollut vielä päästänyt iskelmää valloilleen ääniaalloilla, elokuvateatteri oli ehkä virittynein paikka kuunnella iskelmiä ja tietysti etuoikeutettu paikka "kohdata" näytteleviä iskelmätähtiä tai laulavia filmitähtiä. Iskelmä oli viimeistä vuosikymmentä symbioosissa elokuvien kanssa. 1940-luvulla oli Henry Theelin esimerkin kautta nähty, kuinka kuka tahansa elokuvatähti, olivatpa näyttelemisen edellytykset kuinka vaatimattomat vain, vedettiin "filmitähdeksi". Elokuvia tuotettiin alle aikayksikön - liikkeelle lähdettiin ajan säästämiseksi ennen kuin käsikirjoitustakaan oli olemassa


Juho Holopainen ja Aleksi"Boss" Virtanen Mu02

Suomalainen jazz-musiikki

Jazz-musiikki rantautui Suomeen ensimmäistä kertaa 1920-luvulla Pohjois-Amerikasta ulkomaisten muusikoiden mukana, koska levyjä ei silloin ollut vielä saatavilla helposti. Aluksi jazz-musiikki oli hankala määritellä, koska jazziksi lueteltiin lähes kaikki sen ajan moderni musiikki, jossa käytettiin rumpuja. Suomalaisille muusikoille jazz-musiikki tuotti aluksi hankaluuksia sopeutua sen improvisaatioon perustuvaan soittotyyliin ja rytmiin joka erosi suuresti sen ajan muusta musiikista. Alukssa uusi tyyli ei nauttinut suuren yleisön suosiota, mutta pian Suomen suurimpien kaupunkien nuoriso löysi jazzin.

Yksi ensimmäisistä Suomessa yleistyneistä jazz-tyylisuunnista oli melujazz. Sitä soittivat pääasiassa ulkomaiset yhtyeet kuten  ja esiintyminen oli näyttävää ja siihen sisältyi paljon efektejä, kuten erilaisia kilistimiä ja erilaisia soittimia, joskus jopa pistoolin laukauksia. Suomalaisen jazzin vaikutteet tulivat sekä idästä että lännestä, mutta suomalaiset tykästyivät aluksi enemmän saksalais-venäläiseen schlaageriin kuin amerikkalaiseen svengaavaan jazziin. Schlaagereiden selkeämpi rytmi ja melodia vetosivat paremmin, koska suomalaiset olivat tottuneempia perinteisiin hidasrytmisempiin tansseihin, kuten polkkaan, valssiin ja masurkaan. 1920-luvulla syntyi ensimmäinen suomalainen jazz-orkesteri, joka oli Hugo Huttusen King of Jazz-orkesteri. Suomen jazz-kulttuuriin suuren vaikutuksen teki suomalais-amerikkalainen Andania Yankees-orkesteri, joka soitti Pohjois-Amerikkalaista svengaavaa jazzia.

Kun jazz-musiikki alkoi yleistyä 1920-luvun loppupuolella, syntyi kahtiajako yläluokan suosiman salonkijazzin ja työväen haitarijazzin välille. Salonkijazz oli melujazzista kehittynyt muoto, joka toi muutoksia soitinkokoonpanoihin ja esiintymistapoihin. Lisäksi kotimaiset yhtyeet alkoivat yleistyä. Salonkijazzia soitti mm. Zamba-niminen orkesteri. Haitarijazz oli työväenluokan kehittämä kansallinen muunnelma, jossa yhdistettiin monia erilaisia musiikkityylejä kuten jenkkaa, polkkaa, ragtimea, valssia ja tangoa. Työväellä ei ollut kielitaitoa, soittimia ja tarvittua musiikillista osaamista, joten haitarijazzissa käytettiin perinteisempiä soittimia ja improvisaatiota. Dallapé-yhtye oli haitarijazzin merkittävin yhtye, joka teki suomalaisella mittakaavalla merkittävän uran. Sen innoittamana syntyi paljon pieniä haitarijazz-kokoonpanoja.

1930-luvulla Suomessa yleistyi Hot, Sweet & Swing -tyyli. Se oli lähempänä jazzin nykymääritelmää. Sen vaikutteet tulivat rag timesta, New Orleans- ja Chicago-jazzista. Vahvasti improvisaatioon perustuvana jazzina se oli oman aikansa moderni siipi. Suomalaisia yhtyeitä mm. Ramblers ja Rytmi-Pojat.

Sota-aikana 1940-luvulla Suomen jazz polki osittain paikallaan. Tanssit olivat kiellettyjä ja suuri osa muusikoista oli rintamalla. Rintamalla ainoa mahdollisuus ylläpitää soittokuntoa oli soittaa sotilasorkesterissa. Sota antoi mahdollisuuden nuorelle sukupolvelle alkaa soittaa uutta jazzia. Nuoriso kiinnostui swingistä ja jazzista tuli entistä rennompaa ja svengaavampaa kuin 1930-luvun rytmimusiikista. Sodan jälkeen jazz nostatti suosiotaan kovasti tanssien taas alettua. Yksi 40-luvun suomalaisista jazz-orkestereista oli Ossi Aallon Big Band.

1950-luvulla jazz-yhtyeet pienenivät ja musiikkina jazz alkoi menettää asemaansa hiljalleen. Uusina tyyleinä tulivat bebop ja hardbop, jotka eivät koskaan kuitenkaan saaneet merkittävää suosiota Suomessa. Sen sijaan suomalaisiin iski hyvin hitaampi cool jazz. Se perustui hieman yksinkertaisempaan improvisointiin ja pehmeämpiin soittimiin, kuten tuubaan. Jazz-iskelmä oli suosittua Suomessa.

1960-luvulla jazzista tuli ammatimaisempaa ja suomalaiset alkoivat tehdä omia sävellyksiä. Tyypillistä oli suomalaiskansallisen ja amerikkalaisen tyylin yhdistäminen. Lisäksi jazziin otettiin paljon muitakin vaikutteita muualta. Vuonna 1966 järjestettiin ensimmäinen Pori Jazz. Siinä vaiheessa populäärimusiikin asema oli kuitenkin siirtynyt jo Rock 'n Rollille ja jazzkulttuuri ei enää ollut suuren yleisön musiikkia. 1980-luvun jälkeen jazzin kehitys on jatkunut voimakkaana suosion tippumisesta huolimatta. Tyylien kirjo on kasvanut ja musisointi on muuttunut ammattimaisemmaksi.

Jazz on vaikuttanut Suomen kulttuuriin loppuen lopuksi melko vähän, vaikka sillä on ollut musiikillisesti suuri arvo aikoinaan. Suomea se on muuttanut siinä määrin, että musiikin kehitys Suomessa 1900-luvulla perustuu pitkälti jazziin ja sen kehitykseen. Jazz toi suomalaiseen musiikkiin modernimpaan suuntaan ja toi ulkomaiset vaikutteet Suomeen. Erityisesti nuorten herääminen musiikin tekemiseen on pitkälti jazzin ansiota. 1960-luvun jälkeen jazz ei ole enää ollut merkittävä osa suomalaista populaarikulttuuria.

Näytteitä:
Haitarijazz, Dallapé - Ikkunanpesijä http://www.youtube.com/watch?v=sgvnzBJLR_4

Hot & Sweet, Eugen Malmstén - Broadway Rhythm http://www.youtube.com/watch?v=cA2TpAooA7M

Fuusiojazz, Olli Ahvenlahti - Grandma's Rocking Chair  http://www.youtube.com/watch?v=tOhklYyQGfw

Lähteet:
http://pomus.net/nayttelyt/jazz80
http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/jazz/
Wikipedia

Tatu Suhonen & Tuomas Welling

Suomalainen urheilukulttuuri

1800-luvun loppupuolella Suomesta alkoi tulla kansalaisyhteiskunta.Tämä vaikutti erilaisten kansanliikkeiden ja ryhmien muodostumiseen joihin kuuluivat esimerkiksi vapaapalokunta ja nuoriso- ja urheiluseuroja. Ne perustettiin edistämään nuorison kasvatusta ja parantamaan ihmisten harrastusmahdollisuuksia. Vapaapalokunnat järjestivät urheilukilpailuja ja voimistelunäytöksiä, jotka nostattivat suomalaisten, varsinkin nuorien yhteishenkeä.

Sanotaan, että vuoden 1912 olympiakisoissa Tukholmassa Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle. Tämän suomalaismenestyksen jälkeen suomalaiset alkoivat haaveilemaan olympialaisten järjestämistä Suomeen. Olympiamenestyksen jatkuessa 1920-luvulla innostus omiin olympialaisiin kasvoi kun Paavo Nurmi voitti vuosien 1920-28 olympiakisoissa yhdeksän kulta- ja kolme hopeamitalia ja Ville Ritola juoksi viisi kultaa ja kolme hopeaa. Suomalaisen kestävyysjuoksun viimeinen riemujuhla pitkään aikaan koettiin  Berliinissä 1936 kun kolme suomalaista kukisti 10000 metrillä muut. Painija Kustaa Pihlajamäki osallistui neljiin olympialaisiin ja sai kaksi kultaa ja yhden hopean. Hiihtäjien joukosta nousi muun muassa Kalle Jalkanen, joka viestissä kuroi umpeen toivottoman pitkältä näyttävän etumatkan ja nosti Suomen voittoon. Tämä menestys oli parempi kuin pienen maan menestys olisi oikeastaan kuulunut olla.

Helsinki oli alkujaan saanut hoidettavakseen kesäolympialaiset 1940, jotka kuitenkin peruttiin talvisodan takia. Lopulta Helsingille myönnettiin sodan jälkeen vuoden 1952 kesäolympialaisten järjestäminen. Kisojen avajaiset olivat 19. heinäkuuta ja Paavo Nurmi sytytti olympiatulen. Kisoihin osallistui 4 925 urheilijaa 69 eri maasta. Eniten mitaleita saavutti Yhdysvallat (76) ja Neuvostoliitto (71). Suomi sijoittui mitallitilastossa jopa kahdeksanneksi 22 mitalilla.

Olympialaiset vaikuttivat suomalaisiin, Helsingin kaupunkiin ja ulkomaalaisten  kuvaan suomalaisista. Olympialaisia voidaan pitää jopa symbolisena päätöksenä sodanjälkeisille vuosille Suomessa.

Menestystä moottoriurheilun parissa olisi mitä luultavimmin tullut jo 1960-luvun alussa  jos ralliautoilun henkilökohtaisista maailmanmestaruuksista olisi ryhdytty kilpailemaan. Suomella olisi mitä todennäköisimmin menneiltakin vuosikymmeniltä rivi MM-miehiä: Rauno Aaltonen, Esko Keinänen, Simo Lampinen, Timo Mäkinen, Pauli Toivonen. He kuuluivat siihen ajajien kärkiryhmään, jotka hallitsivat ralliteitä neljä vuosikymmentä sitten  ja lopullisesti varmistivat Suomen ralliautoilun läpimurron kansainväliselle huipulle. Formula-1:n parissa koettiin myös menestystä kun Keijo "Keke" Rosberg voitti maailmanmestaruuden vuonna 1982. Tätemmiten suomalaisen Formula-1:n kärkipaikan saavutti Mika Häkkinen olemalla kaksinkertainen maailmanmestari.

Suomalaisia menestystarinoita koettiin myös vuonna 1972 Münchenissa  kun Lasse Viren voitti 10 000 metrin juoksukisan legendaarisella tavalla: kaatui matkalla, nousi ylös, tavoitti karkulaiset, voitti kultaa ja saavutti uuden ME-ajan  27.38,4.

Vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruus yhdisti Suomen kansaa. Sama toistui vuonna 2011 kun Suomi kukisti pitkästä aikaa Ruotsin finaalipelissä 6-1. Tästä seurasi suuri kansanjuhla joka keräsi Suomen kansan yhdessä juhlimaan.

Tässä pientä loppufiilistelyä: http://www.youtube.com/watch?v=MkXsjfVnG0k

Lähteet: fi.wikipedia.org, Suomen historian pikkujättiläinen, Suomen historia, Forum IV
Eerika ja Rasmus

Kaupungistuminen ja palveluyhteiskunnan kehittyminen

Kaupungistuminen:

Suomi oli vielä 1900- luvun perinteinen maatalousmaa. Vuosisadan alussa yli 90 % väestöstä asui maaseudulla, ja yli 70 % sai toimeentulonsa metsä- ja maataloudesta. Muuttoliike kaupunkeihin oli hidasta, mutta se kiihtyi 1930- luvun lopussa. 1940- luvulla n. 25 % asui kaupungeissa. Maatalous koneistui 1960- luvulla, joten ihmisten työpaikat väheni, joten he alkoivat muuttaa kaupunkeihin. Kun rintamamiehet palasivat sodasta maaseudulle, ja perustivat perheitä, työpaikkoja ei ollut enää tarjolla. Niinpä toimeentuloa lähdettiin etsimään teollisuus- ja palveluelinkeinojen parista Etelä-Suomen kaupungeista.

1980- luvun alussa Suomi kuului maailman vauraimpien valtioiden joukkoon. Teollisuuden kasvu perustui teknisen kehityksen myötä parantuneeseen tuottavuuteen, joten teollisuudesta ei tullut työvoimalle mítattuna koskaan hallitsevaa elinkeinoa. Aluksi tuotteita vietiin vain Neuvostoliittoon, mutta kun Suomi teki vapaakauppasopimuksen EEC:N (European Economic Community) kanssa vuonna 1973, vientiteollisuus monipuolistui. Kasvavat vientitulot toivat Suomeen varallisuutta.

Palveluyhteiskunnan kehittyminen:

Suomessa siirryttiin poikkeuksellisesti alkutuotannosta suoraan palvelualoille, koska yhteiskunnan muuttuessa palvelualan työpaikkoja tarjosi julkinen sektori mm. kouluihin ja sairaaloihin ja yksityinen sektori mm. pankkeihin. Suomi muuttui ns. Palveluyhteiskunnaksi, sillä yksityisten ja julkisten palvelujen osuus tuotannosta ylitti 60 %.

Merkityksellistä näissä oli se, että Suomi teollistui, ihmisten elämäntavat muuttivat ja vauraus lisääntyi, ja sitä käytettiin mukavamman elämän tavoittelemiseen. Asumis-, virkistys-, ja kulttuurimenojen osuudet kokonaiskulutuksessa kasvoivat huomattavasti ja myös matkustaminen lisääntyi. Suomi muutti kulutusyhteiskunnaksi.

Kaupungistuminen ja palveluyhteiskunnan kehittyminen ovat muuttaneet Suomea siten, että ihmisistä on tullut sivistyneempiä, työt jakautuvat tasaisesti kaikille eli yksi henkilö/perhe ei joudu tuottamaan perheelleen kaikkea vaan voi ostaa ja myydä tuotteita. Kaupunkeihin on tullut firmoja sekä erilaisia liikkeitä ja ihmiset asuvat keskittyneesti jollain tietyllä alueella, jossa kaikki tarvittavat palvelut ovat lähellä.

Nykypäivän Suomessa tämä näkyy siten, että Suomi kaupungistuu jatkuvasti (ei ole saavuttanut vielä Ruotsin kaupungistumisastetta 84%).  Kaupungistumista on vauhdittanut siirtyminen ensin teolliseen- ja sitten palveluyhteiskuntaan (nyt tietoyhteiskuntaan).

Ajanjakso kuvaa hyvin suomalaisuutta siten, että suomalaiset ovat aina olleet kovia tekemään töitä ja Suomi kehittyi nopeasti muun maailman rinnalle!

Lähteet: Oppikirja, www.kotiaine.com/getessau58.html, http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/lukio/hi/hi3/6_pohjoismainen_hyvinvointivaltio/01_hyvinvointivaltio?C:D=hNj7.gXGF&m:selres=hNj7.gXGF
Henna Aho 10A ja Katja Whale 10C