Suomalainen taidemusiikki

Yleisesti Suomessa on poikkeuksellisen suuri musiikkioppilaitosverkosto. Niissä opiskelee noin 54 000 lasta ja nuorta. Suomessa on runsaasti myös sinfonia- ja kamariorkestereita. Nimenomaan taidemusiikkia harrastetaan yksityisesti ja yhteisöjen piirissä mm. kuoroissa, orkestereissa ja oopperayhdistyksissä.



Suuren yhteiskunnan apurahajärjestelmän avulla suomalaiset taitelijat saavat erilaisia työskentelyapurahoja. Tämä mahdollistaa säveltäjänä toimimisen päätoimisena työnä. Mikään muusiikkilaji ei pärjää ilman vaikutteita muualta. Suomalaiset taidemusiikin säveltäjät ovat saaneet vaikuitteita niin toisiltaan kuin muualta maailmasta.



Suomalaisesta taidemusiikista ennen Sibeliusta on vain vähän tietoa. Musiikkitoiminnasta vastasi kirkko, luostarit ja koulut 1600-luvulle asti. Vuonna 1582 julkaistiin teos Piae Cantiones. Teos Suomen kannalta tärkeä ja sen 400-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 1982. Musiikin keskuksena toimi Varsinais-Suomi ja Turku.



Julkinen konserttielämä alkoi v.1790, jolloin Turussa syntyi ensimmäinen konserttiyhdistys Turun Soitannollinen seura. Turun palon (v.1827) seurauksena kulttuurin keskus siirtyi Helsinkiin. Helsingin yliopistossa v. 1827 syntynyt Akateeminen Musiikkiseura oli tärkeä edistys. Ensimmäinen ammattiorkesteri syntyi v. 1882 ja sen perustajana toimi Robert Kajanus. Kajanus oli säveltäjä ja kapellimestari. Hän toimi mm. Jean Sibeliuksen kanssa.



Jean Sibelius (syntyi 1865) oli ensimmäinen merkittävä säveltäjä. Hän oli Suomalaisen kulttuurin suuri esikuva. Sibelius sävelsi todella paljon tuotantoa ja sai kuuluisuutta ulkomaita myöden. Tärkeimpinä teoksina 7 sinfoniaa, Satu, Finlandia, Valse Triste ja Viulukonsertto.



Sibelius oli aikansa arvostetuin säveltäjä, mutta miestä nimeltä Oskar Merikanto pidettiin kaikkein suosituimpana säveltäjänä. Hänen laulunsa muistutti kansansävelmiä. Hän oli myls pianisti, urkuri ja orkesterinjohtaja.



Suomen taiteen kultakaudeksi kuvataan vuosia 1890-1920. Silloin varsinkin kuvataide kukoisti. Musiikissa kultakausi päättyi oopperaan. Keskeinen henkilö oopperoissa oli Aino Ackte, joka perusti samoihin aikoihin Savonlinnan oopperajuhlat (n. vuosi 1915).



Tyypillistä 1900-luvun alkupuolelle oli musiikin kansallisromanttiset sävyt, jotka väistyivät euroopasta tulleiden vaikutteiden tieltä. Musiikissa alkoi vaikuttaa erityisesti impressionalismi. Suomenruotsalaisten Erik Bergmanin ja Einar Englundin avulla musiikki modernisoitui voimakkaasti.

Näytteet: Finlandia http://www.youtube.com/watch?v=yJWNLIQhYH0
Piae Cantonies http://www.youtube.com/watch?v=Rl1qIgg8Z7o
Valse Triste http://www.youtube.com/watch?v=66YMJzoNvs0&feature=fvst
Viulukonsertto http://www.youtube.com/watch?v=ctgQKH9_qBM

lähteet: koulun monisteet, www.wikipedia.org

Paavo Lamminsivu, Eetu Pykäläinen Kurssi MU 02

Neuvostoliiton kaatuminen ja sen vaikutus Suomen ulkopolitiikkaan

1980-luvulla Suomen ja Neuvostoliiton suhteet olivat vielä lämpimät, sillä presidentiksi valittu Koivisto jatkoi ulkopolitiikkaa Paasikiven ja Kekkosen linjan mukaisesti, pitämällä idänsuhteita etusijalla ja siksi YYA-sopimusta jatkettiinkin 20 vuodella vuonna 1983. Gorbatsovin noustessa valtaan 1985, asiat alkoivat muuttua. Neuvostoliitto aloitti uuden avoimuus- ja uudistuspolitiikan ja Neuvostoliiton suhteet länsivaltoihin paranivat. Gorbatsov suhtautui myös Suomeen suopeasti. Koivisto oli  varovainen Neuvostoliiton kanssa ja hän halusi välttää ärsyttämästä sitä, mutta hän kuitenkin tilaisuuden tullen yritti ottaa  etäisyyttä sihen.

Vuonna 1985 EFTA:n täysjäsenyyden hakeminen oli ensimmäinen ulkopoliittinen ratkaisu, mikä uskallettiin tehdä neuvottelematta siitä ensiksi Neuvostoliiton kanssa. Vuonna 1989 Neuvostoliitto myönsi Suomen puolueettomaksi. Tämä edesauttoi Suomen vapaampaa ilmapiiriä ja suomalaiset alkoivat olla helpottuneempia Neuvostoliiton suhteen ja pelko Neuvostoliittoa kohtaan hieman laantui.

80- ja 90-lukujen vaihteessa Gorbatsovin linja muuttui jyrkemmäksi ja ajateltiin, että Neuvostoliiton uudistukset olivat liian jyrkkiä. 1990-luvulla  Neuvostoliitto tukahdutti väkivaltaisesti Baltian maiden irtaantumispyrkimyksiä. Baltian maat pyysivätkin Suomelta poliittista tukea, mutta koska Koivisto piti edelleen tärkeänä säilyttää hyvät ulkopoliittiset suhteet Neuvostoliittoon, tukea ei annettu. Neuvostoliittoa myötäilevä politiikka oli myös hyvin esillä vuonna 1991, kun vanhoilliskommunistit yrittivät vallankaappausta Neuvostoliitossa. Gorbatsov sai puolelleen muut Pohjoismaat, mutta Suomi ei halunnut ottaa kantaa asiaan ja pitäytyi puolueettomana. Vallankaappauksen seurauksena Neuvostoliitto hajosi.

Gorbatsovin valta oli murentunut ja Suomi ehdotti YYA-sopimuksen vaihtamista tavalliseen ystävyyssopimukseen ilman avunantovelvotteita. Tammikuussa 1992 sopimus allekirjoitettiin, sillä Neuvostoliitto oli jo hajonnut paria viikkoa aikaisemmin. Myöhemmin vuonna 1992 Venäjän uusi johtaja Boris Jeltsin kävi Suomessa ja pahoitteli Neuvostoliiton puuttumista Suomen asioihin ja samalla hän lupasi lopettaa Suomen ja Neuvostoliiton väliselle suhteelle tyypillisen hurskastelun ja teeskentelyn.  Neuvostoliitto oli hajonnut ja Suomi pääsi vihdoin eroon kauan kestäneen suurvallan painostuksen alta.

Suomella oli nyt tilaisuus irtaantua Venäjän piiristä ja Suomi käytti tilaisuuden hyväkseen. Samana vuonna kun Neuvostoliitto hajosi, Suomi haki EU:uun jäsennyyttä. Eu:hun hakemisen syyt olivat niin ulkopoliittisia kuin taloudellisia, vaikka asiaa ei korostettukkaan kauheasti. Suomen tavoitteena oli vaihtaa Neuvostoliiton piiri Länsi-Euroopan piiriin ja kiinnittyä tiukasti Länsi-Eurooppaan. Kun Suomi vihdoin pääsi EU:hun vuonna 1995, Suomessa kauan tärkeänä pidetty puolueettomuuspolitiikan käyttö päättyi ja Suomi sitoutui Euroopan unionin yhteiseen ulkopolitiikkaaan.

Lähteet:

Wikipedia
Forum 4 oppikirja

Tekijät: Tino Vaskelainen ja Miika Brigatti

Demokratian kehitys ja poliittinen radikalismi.

Vaikkei Suomessa 1900-luvun alkupuolella(-1938) vieraita valtoja vastaan sodittukaan, maassamme oli kaikkea muuta kuin rauhaisaa.

Suomi itsenäistyi Venäjästä 1917, jolloin itsenäisyysjulistukseen kirjattiin, että Suomesta on oleva tuleman itsenäinen tasavalta. Demokratia. Siltikin oikeisto eli porvarit eli ns. "valkoiset" tahtoivat Suomeen vaalikuninkaan. Vuonna 1918 kaikki olikin jo valmista kruununjalokiviä ja vastaanottoseremoniaa myöten, mutta saksalainen prinssi, joka oli valittu Suomen kuninkaaksi, luopuikin kruunusta. Tämän jälkeen päätettiin, että Suomen johtoon valitaankin presidentti.

Suomi oli kuitenkin vielä kaukana demokratiasta ja tasa-arvosta, joita vaatinut punainen työväenluokka, joka oli kärsinyt eniten maailmansodan jälkeisestä puutteesta ja nälästä, ajautuivatkin sotaan 1918 valkoista porvaristoa vastaan, joka pelkäsi, että Suomi liitettäisiin Neuvosto-Venäjään, mikäli vasemmisto pääsisi valtaan. Valkoinen armeija peittosi hajanaiset punaiset joukot noin puolessa vuodessa valloittaessaan Helsingin takaisin, 36 tuhatta kuollutta myöhemmin.

Sisällisodan jälkeisten monarkiasekoiluiden jälkeen enemmistön eduskunnassa saaneen SDPn johdolla Suomeen säädettiin tasavaltainen hallitusmuoto 1919, josta lähtien Suomessa on ollut presidentti.

Demokratia kuitenkin rajoittui toiseen maailmansotaan asti siten, että tärkeissä viroissa oli vain valkoisten edustajia. Syvä epäluulo eli yhä esimerkiksi monilla työpaikoilla, joissa työväki oli ollut sodassa punaisten ja työnantajat valkoisten puolella. Vaikka kommunistien toiminta oli kielletty, he jatkoivat toimintaansa peitejärjestöjen kautta. Kommunistit järjestivät paljon lakkoja edistääkseen työväen kulkua uuden vallankumouksen tielle, vaikkei sellaiseen ollutkaan todellisuudessa koskaan rahkeita. Lakoilla pyrittiin myös luonnollisesti parantamaan työväen elinoloja.

Stalin julisti 1928, että länsimaiden kommunistien tulisi kiihdyttää luokkataistelua ja myös Suomen punaparrat tekivät työtä käskettyä. SKP:n radikaali nuorisoliike järjesti pilkkakiertueen porvareiden sydänseudulle, Etelä-Pohjanmaalle. Kiertue päättyi Lapualle 1929, kun heidän pilkkanäytelmänsä yleisöstä nousseet nuoret repivät punaiset paidat heidän yltään. Pian tämän jälkeen kommunismin vastustajat järjestäytyivät Vihtori Kosolan johdolla Lapuan Liikkeeksi, joka alkoi 1930 vainoamaan kommunisteiksi tiedettyjä tai epäiltyjä henkilöitä. Kommunistien kirjapainoja ja muita tukikohtia hävitettiin. Vasemmistolaisia politikkoja painostettiin eroamaan.

Lapuan liike ajoi kommunismin laittomaksi tekemistä, ja halusi porvarillisen presidentin. Liike järjesti 1930 12000 hengen marssin Helsingissä. He saivat painostettua vallanpitäjät tahtoonsa, lähinnä siksi etteivät he halunneet tilanteen puhkeavan väkivaltaiseksi vallankumoukseksi. Liike ei kuitenkaan lopettanut tähän, vaan alkoi vainoamaan myös SDPn edustajia ja maltillisia porvareita.

 Lapuan Liike loppui Mäntsälässä 1932, kun Liikkeen edustajat hyökkäsivät maltillisen SDPn kokoukseen tappelemaan. Presidentti Svinhufvud sai vallankumousta suunnitelleet Lapualaiset luopumaan aikeistaan radiopuheellaan. Noihin aikaan presidenteillä oli muutenkin huomattavasti enemmän valtaa kuin nykyisellä ulkopolitiikan hymyilevällä kasvolla.

Lapuan Liikkeen tilalle perustettiin Isänmaallinen Kansanliike (IKL), joka ihaili avoimesti Euroopan fasistijohtajia, kuten Hitleriä ja Mussoliniä sekä heidän puolueidensa toimintaa. Kansan mielipide oli kuitenkin jo kääntynyt fasisteja ja äärioikeistoa vastaan, ja lakeja säädettiinkin tilanteen säilyttämiseksi rauhanomaisena. Ääriliikkeiden symbolit kiellettiin, samoin kuin sotilaallisesti järjestäytyneiden organisaatioiden perustaminen.

Näiden ääriliikkeiden toiminta johti tavallaan siihen, että maltillinen oikeisto ja vasemmisto lähtivät yhteistyöhön.

Radikaalien riehuessa maltillinen oikeisto ja vasemmisto olivat alkaneet eduskunnassa yhteistyössä tasoittamaan Suomen elintasoeroja. Kun yleinen elintaso nousi, lähti maastamme rakentumaan eheämpi ja demokraattinen Suomi.

--Pohdintaa:

Itsenäistymistä seuraava ajanjakso on hyvinkin mittava sekamelska erinäisia aatteita, diplomatiaa ja viuhuvia nyrkkejä. Ihmiset kummallakin puolella selvästikin pelkäsivät jonkinlaista epävakautta valtakunnassa, ja pyrkivät arvatenkin sellaista torjumaan taistelemalla vastanäkemystä vastaan. Paljon näkyy myös se, kuinka nuoren Suomen kansa ja päättäjät myötäilevät Euroopan tilannetta, ja vaihtavat aina puolta sitä mukaa kun tasapaino järkkyy. Kuka nyt haluaisi olla häviäjän puolella. Ihmiset ovat olleet kyllästyneitä epäoikeudenmukaisuuteen ja pelkoon epävakaudesta, ja siksi on oltu valmiita katsomaan radikaalejakin keinoja sormien läpi, mikäli tarkoitus on ollut oikea. Loppujen lopuksi ääripäiden taistelu johti hyvinkin matemaattiseen tulokseen, eli hyvinkin suvaitsevaiseen oikeiston ja vasemmiston keskiseuduilla kulkevaan politiikkaan. Radikaaleja löytyi vielä toki yhä Suomesta toisenkin maailmansodan jälkeen, niin kommunistien kuin fasistienkin puolelta, mutta suuria radikaaliliikkeitä ei ole Suomessa kuitenkaan Talvisodan jälkeen näkynyt. Nykyajan Lapuan Liike on varmaankin Hommafoorum internetissä, tuo keskustelupalsta fasistisia aatteita salaa nimimerkin takaa kannattaville.

Pidämme Matin kanssa suuressa arvossa sitä, kuinka ihmiset nousevat barrikaadeille kun heidän oikeuksiaan poljetaan tai heidän maansa itsenäisyys on uhattuna, mutta turhaa väkivaltaa ja epämiellyttäviä pakko-roadtrippejä itänaapurin tontille emme hyväksy.

Lopuksi vielä hieman populaarimusiikkia 70-luvulta, kun oli erittäin muodikasta kannattaa kommunismia, oli tosi "cool" olla radikaali.        -Arttu / Matti

http://youtube.com/watch?v=L_woJ2YgpTg

Lähteet: Kirja, mieli.

Jean Sibelius

Johan Christian Julius Sibelius syntyi 8. joulukuuta 1865 Hämeenlinnassa.
Johania päätettiin kutsua Janneksi, hänen kuolleen setänsä muistoksi.
Jannen oltua pieni poika hän menetti isänsä kesken suurten katovuosien heinäkuussa vuonna 1868.  Hänelle jäi vain hämärä muistikuva sikarintuoksuisesta isästänsä ja hän muisti kuinka isä oli ottanut hänet syliinsä ja näyttänyt kirjasta joutsenen kuvaa.

Jannella oli hyvin vilkas mielikuvitus. Hän meni syksyllä vuonna 1872 ruotsinkieliseen kouluun.Koulu vuosina hänen Julia-tätinsä yritti opettaa hänelle pianonsoittoa. Janne sai aina jokaisen väärän äänen jälkeen kepillä sormilleen. kovan opettamisen jälkeen Janne oppi lukemaan nuotteja ja jatkoi siitä eteenpäin yksikseen soittelua pianon kanssa.

Jannen absoluuttinen sävelkorva oli tottunut kodin epävireiseen pianoon ja kun normaallivireinen uusi piano tuli kotiin, hän vaihtoi pianosta viuluun 1880-luvun vaihteessa. Syksyllä 1881, lähes 16-vuotiaana, Janne pääsi vihdoin oikeille musiikkitunneille sotilaskapellimestari Gustaf Levanderin oppilaaksi.

Viulunsoitossa edistys oli kuitenkin nopeaa. Sisarukset muodostivat trion, jossa Janne soitti viulua, Linda pianoa ja pikkuveli Christian selloa.Monissa Sibelius-elämäkerroissa mainitaan, että Janne olisi tehnyt ensimmäisen sävellyksensä Vattendroppar (Vesipisaroita) noin vuosina 1875-1876.Ensimmäinen maininta omasta sävellyksestä on kirjeessä Kalalahdelta 25. elokuuta 1883. Sibelius kertoi säveltäneenä trion ja tekevänsä toista. Säilynyt trio on ensimmäinen varmasti päivättävissä oleva hänen oma sävellys.

Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1885 ja lähti Helsinkiin opiskelemaan yliopistoon lakia. Yliopisto ei kuitenkaan kiinnostanut vaan hän kävi musiikkiopistossa opettelemassa viulunsoittoa vuosina 1885-1889. Hänen opettajansa Mitrofan Wasiljeff, piti häntä musiikkinerona. Janne sai opetella heti ensimmäisenä syksynä Viottin ja Roden konsertot. Teoriassa, kontrapunktissa ja harmoniaopissa häntä ryhtyi opettamaan itse Martin Wegelius. Rehtori innostui nopeasti oppilaastaan, joka oli kirjoittanut jo koko joukon kamarimusiikkiteoksia. Vähitellen teoriatunneista kehittyi sävellystunteja, joissa Wegelius sanoi oppivansa Sibeliukselta yhtä paljon kuin tämä häneltä.

Janne alkoi käyttämään nimeä Jean Sibelius. Sibelius oli suomalaisen musiikin suurin lupaus.  Hän sai apurahaa päästäkseen jatko-opiskelemaan Berliiniin 1889-1890. Siellä hän koki huikeita musikaalisia elämyksiä.Berliinin jälkeen hän lähti opiskelemaan Wieniin 1890-1891.

Hän meni naimisiin vuonna 1892 Aino Järnefeltin kanssa ja sai hänen kanssaan lapsia: Eva, Ruth, Kirsi-Maria, Katarina, Margareta ja Heidi. Heistä 2 kuoli jo nuorena. Aino ja Jean olivat koko loppuelämänsä avioliitossa. Jeanilla ei ollut paljon aikaa perheelleen, koska hän sävelti ja esitti todella paljon teoksiaan.

Läpimurron Jean teki 1890-1900. 1891 hänen kullervo-sinfonia kuultiin ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen hän lähti vaimonsa kanssa häämatkalle. Meni pitkään kunnes Sibelius teki seuraavan suur sävellyksen joka oli Lemminkäis-sarja 1897. Sortovuosien aikaan Sibeliuksesta alkoi tulla yksi itsenäisyystaistelun symboleista. Isänmaallisuutta huokuvat teokset Finlandia ja Ateenalaisten laulu nostivat suomalaisten mielialoja. Ensimmäinen sinfonia 1899 päätti Sibeliuksen kansallisromanttisen kauden. 1910-luvulla Sibelius alkoi saada nimeään maailmalle sillä hän teki monia konserttimatkoja esim. Kööpenhamina, Berliini ja Pariisi. 1914 Jean matkusti Amerikkaan jossa hänet vihittiin Yale yliopiston kunniatohtoriksi. Mutta ensimmäinen maailmansota pysäytti Sibeliuksen nousun. Mutta tosin hän sävelsi sodan aikana viidennen sinfonian. 1920–1922  tauon aika Sibeliuksen elämässä. Sen päätyttyä hän alkoi esiintyä uudelleen ulkomailla ja viimeisteli kuudennen 1923 ja seitsemännen 1924 sinfoniansa.

Loppu elämänsä aikana Sibelius huomasi, että hän ei enää ole yhtä nopea ja hyvä säveltämään kuin ennen. Silti hän sävelsi vielä muutaman teoksen mm. surusoitto uruille ja Tapiola. Hän eli loppuelämänsä ainolassa jonne hän kuoli  20. syyskuuta 1957 hänen ollessaan 91-vuotias. Oletetaan että Sibelius poltti kahdeksannen sinfonian viimeisinä vuosinaan.

Sibeliuksen sävelmiä:

- 7 sinfoniaa                 http://www.youtube.com/watch?v=sgXCIlktGsY&feature=related
- Kullervo-sinfonia
- Karelia-sarja
- Lemminkäinen
- Finlandia                     http://www.youtube.com/watch?v=yJWNLIQhYH0       
- Ateenalaisten laulu
- Valse triste
- Viulukonsertto
- Jääkärinmarssi            http://www.youtube.com/watch?v=zbd517ebm5U
- Andante festivo
- En etsi valtaa loistoa   http://www.youtube.com/watch?v=ecF3GSwmOPI



Lähteet: - http://www.sibelius.fi/suomi/musiikki/js_saveltajana.html
             - tunti muistiinpanot



Aino Kiramo & Isto Veijanen MU02

Kansallisuusaatteen tulo ja vaikutus Suomessa

Kansallisuusaate eli nationalismi korostaa aatteena kansakuntien merkitystä kulttuurissa tai politiikassa. Suomessa sitä on pidetty eräänlaisena vastavaikutuksena myöhäiselle teollistumiselle. Koska teollistuminen lisäsi paineita olla yhdenmukainen ja kansallinen yhteisö, oli taattu riittävä yhteinen koulutus ja näin oli myös työvoiman helpompi liikkua paikasta toiseen. Kansallisuusaatteella oli suuri merkitys myös kun yritettiin nostaa Suomen ”historiattoman kansan” itsetuntoa. 
Vielä 1700-luvulla Euroopassa oppineiden kieli oli latina ja sivistyneistön yhteisenä puhekielenä toimi latinalaisperäinen ranska. Kaikki saksalaiset eivät pitäneet vieraan kielen ylivallasta ja siitä, että jopa oman maan yläluokka halveksi kansan omaa kieltä, saksaa. 1700-luvulla saksalaisia kirjailijoita, runoilijoita ja filosofeja asettui puolustamaan saksan kieltä ja kulttuuria.
1700-luvun Suomessa tilanne oli sama kuin Saksassa. Ruotsinkielinen yläluokka vähätteli suomen kieltä. Turun yliopiston opettajat ja oppilaat ottivat mallia Saksasta ja kiinnostuivat Suomen kansasta ja suomalaisesta kulttuurista. Tutkittiin suomen kieltä ja luotiin käsitys Suomen kansan historiasta. Suomalaisuusaate oli siis syntynyt jo ennen liittymistä Venäjään, mutta vasta autonomian aikaan se nousi kunnolla esiin.
Suomalaisuusaate eli fennomania syntyi varsinaisesti Suomen Venäjään liittymisen jälkeen 1808-1809. Suomella oli autonomia ja se sai säilyttää suuren osan Ruotsin aikaisista oikeuksistaan, mm luterilaisen uskonsa. Mutta suomen kieli oli edelleen syrjäytetyssä asemassa. Kirkko oli ainoa julkinen paikka jossa sitä käytettiin. Silloin muutamat isänmaanystävät kokivat, että muutos olisi saatava aikaan. Siitä alkoi uusi käsitys, fennomania, joka pyrki nostamaan enemmistö puhuman suomen kielen sivistyskieleksi.
1800-luvun keskivaiheilla alkanut nationalismi eli kansallisuusaate nosti suomalaisuuden pinnalle. Siinä missä muualla maailmalla korostettiin oman maan kulttuuripiirteitä ja historiaa, Suomessa heräsi samainen aate johon lisältyi käsite ”suomalaisuus”. Alettiin puhua suomalaisesta kansasta erityispiirteineen, sen kulttuurista ja kulttuurin kehittämisestä, historiasta. 1834 julkaistu kansalliseepos Kalevala lisäsi suomalaisten kansallisuusaatetta.

Kansallisuusaate voimistui Suomessa 1800-luvun loppupuolella. Niinpä Suomessa siirryttiin vähitellen kohti kansanvaltaisempaa ja demokraattisempaa yhteiskuntaa. J.V. Snellman muokkasi maaperää kansalaisyhteiskunnalle: kansalaisten piti yhä aktiivisemmin osallistua oman yhteisönsä asioiden hoitoon. Suomi alkoi kehittyä kohti kansalaisyhteiskuntaa jo ennen Suomen valtiollista itsenäistymistä vuonna 1917. Kansallisuusaate vaikutti Suomessa myös koululaitosten kehittymiseen.

Maailma on pienentynyt kuljetusyhteyksien nopeuduttua ja vielä radikaalimmin tietoyhteiskunnan kehityksen ja internetin myötä. Tämän ansiosta kulttuurit kohtaavat yhä useammin, ja näissä kohtaamisissa perinteiset, isänmaalliset arvot saavat rinnalleen kilpailevia näkemyksiä.

Kansallisuusaatteen merkittäviä vaikuttajia olivat mm. suomalaiset taiteilijat kuten taidemaalarit ja säveltäjät. Jokainen heistä toi Suomea esille omalla tavallaan ja näin Suomi levisi myös maailmalle. 

Lähteet:

http://www02.oph.fi/etalukio/historia/kansain/nationalismi.html
http://www.lintukoto.net/agora/kirjoitus.php?id=574

Miina Myllyaho ja Mari Minkkinen